Kolumni: Roolimalliksi sopii se, joka käyttää laseja salibandyssa

Kävi kuten usein käy. Parhaimmat kysymykset tulevat lapsiltani: ”Iskä, miksi vain yhdellä pelaajalla on suojalasit?

Oltiin Happeen pelissä. Salibandyjunioreilla lasit ovat pakolliset. Samoin ne ovat pakolliset meidän eteisessä. Silti Salibandyliigassa raavaat miehet, joiden pitäisi näyttää nuoremmilleen esimerkkiä, heiluvat alati nopeutuvassa pelissä silmät suojaamattomina. Näin siitä huolimatta, että sopivasti silmään mahtuva pallo liikkuu parhaimmillaan lähes 200 kilometrin tuntinopeudella ja välillä mailat heiluvat kasvojen korkeudella.

En siis todellakaan osannut vastata nuoremman poikani kysymykseen.

Lasiasia on tällä hetkellä kuuma peruna salibandykentillä. Sääntöjen mukaan 1. tammikuuta 1999 jälkeen syntyneiden pitää käyttää laseja, mutta vanhemmilla pelaajilla pakkoa ei ole. Oilersin huippulupaus Justus Kainulainen, jonka siis pitäisi laseja käyttää, sai perjantain ottelussa Nokian KrP:tä vastaan Salibandyliigalta varoituksen pelattuaan ilman laseja. Kainulainen ilmoitti varoituksen saatuaan, että hän pelaisi mieluummin ilman.

Itse harrastan salibandyn pelaamista aina alimmassa mahdollisissa divisioonassa. Olin pitkään laseja vastaan. Ajattelin, että ne häiritsevät pelaamista ja että ne menevät huuruun. Luulin, että ne pienentävät näkökenttää ja putoavat päästä. Kuvittelin kaikkea tätä. Kokeilematta.

Muutama vuosi sitte ostin lasit. Hankin ne lähinnä näyttääkseni esimerkkiä lapsilleni, eli ostopäätöksen syy oli täsmälleen sama kuin pyöräilykypärän kanssa. Ja kas kummaa, ne ovat yhdet elämäni parhaista hankinnoista.

Nyt tiedän, että laseista ei ole pelatessa mitään haittaa. Huurtumista on tapahtunut muutaman kerran, kun vaihtovuoro on venynyt ylipitkäksi, mutta huuru on poistunut heti liikkeelle lähdön jälkeen. Väitän jopa, että pelaan lasien myötä aiempaa paremmin, kun uskallan mennä rohkeasti ilman sokeutumisen pelkoa peittämään laukauksia.

Nykyisin en edes suostu pelaamaan pienintäkään höntsää ilman laseja. Enkä myöskään polkemaan pyörällä ilman kypärää.

Voi olla, että monet huippupelaajat ovat oikeasti kokeilleet laseja, mutta koska ne ovat aluksi tuntuneet epämukavilta, ne on jätetty heti pois.

Mutta pahoin pelkään, että laseitta pelaamisessa on kyse myös jonkinlaisesta äijämäisyydestä, eikä suojalaseille ole annettu edes kunnon mahdollisuutta. Ikään kuin isot miehet leikkisivät kaukalossa kovista, vaikka varoittavia silmävammoja on vuosien varrella jo syntynyt. Äijäteoriaa tukee sekin, että naisten liigassa laseja on paljon enemmän. Ei toki lähellekään kaikilla sielläkään.

Nyt siis pohditaan, pitäisikö lasit määrätä pakollisiksi kaikille. Olen sekä puolesta että vastaan. En arvosta pakollisuutta oikein missään asiassa, mutta lasien ehdoton kannattaja olen.

Jotenkin toivon, että älykkäät pelaajat alkaisivat käyttää laseja ilman pakkoa.

Liigapelaajat ovat esimerkin näyttäjiä. Lapset eivät välttämättä itse ymmärrä turvallisuuden merkitystä.

Muistan, kuinka nuorena poikana ihailin Craig MacTavishia. MacTavish jäi historiaan viimeisenä, joka kiekkoili NHL:ssä ilman kypärää. Pidin häntä kovana jätkänä.

Nykyisin olen onneksi edes aavistuksen viisaampi. Ja mikä vielä parempaa, myös poikani ovat viisaampia. He ihailivat Happeen pelissä sitä yhtä, jolla oli suojalasit päässä.

Kiitokset Lauri Lavoselle hyvästä roolimallista.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .