Kolumni: Siirretään joulu ja itsenäisyyspäivä

Vuosien varrella on ehdotettu toistuvasti, että koululaisten kesälomaa siirrettäisiin jäljemmäksi. Toive kumpuaa siitä, että mielikuvissa ruoho on vihreämpää elokuussa kuin alkukesällä.

No mutta. Myllätäänpä kalenteri kokonaan uusiksi.

Juuri nyt kun katsoo lämpömittaria, tulee mieleen, että hiihtolomaakin voisi siirtää. On niin kylmää, että ei tarkene hiihtää. Hiihtoloma = lomaa hiihtämisestä?

Nyt olisi erinomainen aika joululle. Jouluun sopii kyyhöttäminen. Joulun paikka olisi siitäkin puolesta nyt, että tähän aikaan vuodesta lunta ja pakkasta on paljon varmemmin kuin nykyisessä joulukuussa. Silloin joudutaan kerrasta toiseen pelkäämään mustaa tai vihreää joulua.

Myöhäistäminen lopettaisi valittamisen siitä, että todellisuus vastaa huonosti joulupostikortin maisemaa.

Pääsiäinen, vappu ja läheisenpäivä (o. s. äitienpäivä) sattuvat monena vuonna turhan lähelle toisiaan. Käy kukkaron päälle.

Samaan juhlaputkeen tunkevat vielä jääkiekon MM-kisat. Ne pelataan turhan aikaisin keväällä. Jos Suomi voittaa kultaa, suihkulähteissä on vielä hyytävän kylmää vettä.

Vapun ajankohdassa on nykyisellään se pulma, että kaikki luulevat, että on jo lämmintä, mutta välttämättä ei todellakaan ole.

Juhannuksena on joka tapauksessa saapas- ja pipokeli. Kannattaako sellaista juhlaa sijoittaa niin sanottuun keskikesään?

Ehkä vappu ja juhannus voisivat vaihtaa paikkoja. Toisaalta syksyyn kaivattaisiin jotakin, mikä katkaisisi arkea.

Kiitävi aika, vierähtävät vuodet. Ihmettelen, miksi karkauspäiviä sijoitetaan kalenteriin vain yksi neljässä vuodessa. Niitä saisi olla useammin. Aika menisi hitaammin. Elämä on kivaa! Työnantajakin tykkäisi; olisi vähän kompensaatiota arkipyhille.

Itsenäisyysjulistus olisi kannattanut antaa lämpimämpään tai edes valoisampaan vuodenaikaan.

Olisivatko poliitikot voineet yhtään vetkutella julistuksen kanssa? Tai eikö hommaa muka olisi pystytty naulaamaan jo aiemmin?

Jos Suomen itsenäisyyspäivää vietettäisiin joulukuun kuudennen sijaan vaikkapa kuudes heinäkuuta, juhlan luonne olisi luultavasti täysin erilainen. Mahdollisesti jopa iloinen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .