Kolumni: Tyytyykö Suomi teknologiassa hitauteen?

Suomen elintaso ja hyvinvointi perustuvat korkean teknologian soveltamiseen sekä kotimarkkinoilla että vientikaupassa. Nyt tämä pohja on murentumassa.

Suomessa on tapahtunut hiljainen vallankumous. Sitä ei ole tehty tietoisesti eikä asein. Kyse ei ole siis nopeasta siirtymisestä yhdestä tavasta tehdä töitä johonkin toiseen vaan pitkään jatkuvasta muutoksesta kohti entistä moninaisempaa ja monipuolisempaa työn maailmaa.

Toisin sanoen kyse on yhteiskuntamme kyvystä omaksua uutta teknologiaa ja asenteesta teknologiseen muutokseen.

Tämän muutoksen pitkät vaikutukset näkyvät kaikkialla. Runsaan 30 vuoden aikana Suomesta, joka 1990-luvulla tunnettiin uuden teknologian edelläkävijänä, on tullut maa, jossa jo vuonna 2008 tehty periaatepäätös nopean laajakaistan tarjoamisesta 99 prosentille suomalaisista on valitettavasti edelleen toteutumatta.

Vielä pitempään suomalaiset ovat saaneet esimerkiksi odottaa sähköisen allekirjoittamisen käyttöönottoa. Puhumattakaan sitä, että Suomessa potilastiedot olisivat sähköisenä välittömästi tarjolla, tarvitsipa potilas niitä Utsjoella tai Helsingissä. Valitettavasti ennen niin nopeasta omaksujamaasta on tullut melkoisen hidas ja tehoton asioihin reagoija.

Moni meistä ei välttämättä näe tässä mitään ongelmaa. Muistavathan kaikki, mitä tapahtui 1990-luvun it-kuplalle miljardiluokan UMTS-kauppoineen, kännykkä-Nokian romahduksesta nyt puhumattakaan. Siksi monen mielestä on parempi edetä hitaammin eikä yhteiskunnan teknologian omaksumiskyvystä kannata kantaa huolta.

Useat tulevaisuuden tutkijat ovat tästä toista mieltä. Suomen elintaso ja hyvinvointi perustuvat korkean teknologian soveltamiseen sekä kotimarkkinoilla että vientikaupassa. Vuosikymmenten ajan suomalaiset olivat nopeita teknologian omaksujia ja silloinen päättäjäsukupolvi loi teknologian kehitykselle ja sen omaksumiselle hyvät puitteet.

Nyt tämä pohja on murentumassa. Me päättäjät kyllä puhumme ylätasolla muutoksesta, mutta meillä ei ole tarpeeksi tietoa edessä olevien teknologiavaikutusten laajuudesta tai tämän muutoksen nopeudesta. Siksi radikaaleja teknologioita, sosiaalisia innovaatioita ei valitettavasti osata havaita, saati niiden hyödyntämistä ennakoida.

Vastaavasti sinällään korkeatasoisten asiantuntijoiden haasteena on ajattelun siiloutuminen ja kaventuminen alakohtaiseen näpertelyyn. Kukin asiantuntija keskittyy vain oman alansa kehitykseen. Seurannan logiikka perustuu vanhoihin toimintatapoihin, totuttuihin reunaehtoihin. Tutkimuksiin tehtävissä investoinneissa muuttumattomuuden laki on vallitseva, vaikka muutoksen todennäköisyys on suurempi.

Teknologia kehittyy yhä nopeammin ja uusia läpimurtoja eri aloilta uutisoidaan viikoittain. Paljon puhutun tekoälyn ohella isoja vallankumouksia on luvassa muun muassa materiaali- ja bioteknologiassa, digitalisaatiossa, liikkumisessa ja logistiikassa. Murros on siis todellinen, mutta muutoksen vauhti on epävarmaa ja vaihtelee suuresti aloittain ja organisaatioittain.

Näissä kysymyksissä meillä suomalaisilla olisi paljon annettavaa, jos näin vain yhdessä päättäisimme.

Perusteena tälle on juuri tuo 1990-luvun menestys, joka perustui paljolti päättäjien ja asiantuntijoiden yksituumaisuuteen panostaa uuteen teknologiaan, vielä tuolloin kehitteillä olleeseen internettiin. Käytännössä tämä tarkottaisi sitä, että meidän tulisi harkita poikkihallinnollisen ja radikaaleihin teknologiavaikutuksiin erikoistuneen valmistelun merkittävää laajentamista nykyisestä.

Toinen iso muutostarve kohdistuu julkishallintoon. Kyetäänkö Suomessa hyötymään julkisella puolella digitalisaatiosta tai osataanko löytää oikeat kumppanit, hyödyntää alustoja, turvata tieto ja niin edelleen?

Vastaus on ei. Siksi uuden teknologian esteestä pitää kehittää sen sparraaja. Tämä merkitsisi sitä, että kilpailulainsäädäntöä ja hankintamenettelyitä tulee edelleen kehittää siten, että julkishallinto muuttuu edistykselliseksi asiakkaaksi.

Menettelyitä tulee kehittää myös siten, että toimittajan ansiokas suoritus tuottaa toimittajalle lisäarvoa.

Kolmas iso oppi 1990-luvun onnistumisesta on sääntelyn järkevöittäminen, eli normitalkoot. Jotta Suomi voi onnistuneesti hyödyntää uuden teknologian tuomia mahdollisuuksia, kahdeksan maailman kymmenestä nopeimmin kasvavasta yrityksestä eivät voi olla lähtökohtaisesti meillä laittomia. Tällainen lainsäädännön esteiden poistaminen ja uusien toimintamallien avaaminen tulisi tehdä muita maita nopeammin, jotta ajattelu Suomessa uudistuisi ja kokeiluihin päästäisiin asiakasmaita nopeammin.

Muuttuva maailma pakottaa meidät tekemään päätöksiä suhteessa uuteen teknologiaan. Me emme saa suomalaisina tyytyä olemassa olevaan tilaan, vaan meidän on rohkeasti ja ennakkoluulottomasti oltava kehityksen eturintamassa.

Kirjoittaja on kokoomuksen kansanedustaja Keski-Suomesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.