Kolumni: Vastaus viimeiselle tuomiolle

Autoilijat voisivat ihan hyvin tarjota bussipysäkille notkujille kyydin, kirjoittaa Riikka Mahlamäki-Kaistinen.

Ajaessani tässä yhtenä päivänä kotoa Jyväskylään tulin ohittaneeksi bussipysäkin jolla notkui yksi ihminen. Kyllästyneen näköinen nuori nainen katseli kenkiään ja kaivoi taskusta puhelinta. Seuraavana päivänä pysäkillä odotteli kaksi tyyppiä. Ja kolmantena päivänä taas yksi.

Mieleeni tuli, että koska suuntamme on näemmä sama, voisin ihan hyvin tarjota odottelijoille kyydin. Ottaa liftarin ikään kuin ilman liftaamista. Säästäisin näin helposti heidän rahojaan ja tekisin samalla pienen ekoteon.

Kaikkihan tietävät, että yksi ihminen autossa on niin kestämätön liikkumismuoto, että siitä on syytä kantaa huonoa omaatuntoa. Olen varma, että jos jossain odottaa se viimeinen tuomio, siellä kaivetaan esiin paksu vihko, johon on merkitty soolo-autoilun määrä suhteessa kaikkiin ajotunteihin. Oma vihkoni on punakynän värittämä.

Hekumoin jo ajatuksella kuinka ilahdutan kanssaihmisiäni, tutustun uusiin paikkakuntalaisiin ja saan monta juttuideaa kyytiläisten kanssa käymieni keskustelujen pohjalta. Sitäkin ehdin ajatella, että ehkä tästä tulee tapa, joka leviää muidenkin autoilijoiden keskuuteen. Että kohta kaikki kurvaavat reitilleen bussipysäkin kautta ja maapallo kiittää.

Sitten tuli mieleen, että kuinkahan iloiseksi moinen ekoilu ihmiset tekee siinä vaiheessa kun julkisen liikenteen puolella aletaan laskea muutoinkin kovin tyhjänä rullaavien vuorojen taloudellista kannattavuutta. Kohta lakkaisivat ne autioimmat vuorot ja pikkuhiljaa ehkä ne vähän täydemmätkin. Kun kukaan ei sitten nappaakaan sinua kyytiin pysäkiltä, mutta bussikaan ei enää kulje, on nauru vähissä.

Ymmärsin aikomukseni syvimmän tarkoituksen olevan oman huonon omatunnon hiljentäminen. Oikeastihan mieleni vaikenisi sillä, että jättäisin sinisen salamani talliin ja menisin itse värjöttelemään sinne pysäkille. Jotenkin se kyytiläisten otto kuulosti kuitenkin paljon helpommalta hommalta.

Ja niille lukijoille, jotka nyt parjaavat minua yleisten kulkuvälineiden laiminlyönnistä, sanottakoon, että jos näkisitte aikatauluni, ette valittaisi. Juttukeikat voivat jalkauttaa toimittajan viuhkan tapaan kaupungin laidalta toiselle, keskelle metsää ja sitten taas takaisin. Nopeiden ja toimivien bussiyhteyksien löytäminen näihin päivittäin muuttuviin reitteihin vaatii jo meedion kykyjä. Tätä aion käyttää selityksenä myös siellä viimeisellä tuomiolla. Sisällytän sanoihini ehkä muutaman vakuuttavan käsieleen, niin eiköhän se sillä hoidu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.