Korjaa mun Suomea: Kuinka tapasin anoppini?

Oli tammikuu. Oli -25 astetta pakkasta. Seisoin alasti portailla ja tiesin että minun on pakko hypätä lumeen. Silloin pysähdyin. Silloin kysyin itseltäni. Miksi olen Suomessa?

Tietysti en pistänyt sormeeni silmät kiinni karttapallon ja sanonut "Aha! Siellä missä sormeni on minä haluan asua." Jos tämä olisi tarina yrittäisin laittaa minun sormi jonnekin etelään. Henkilölle kuten minä, joka rakastaa aurinkoa ja merta, on vain yksi syy muuttaa Suomeen: Se on meidän vanha melankolinen ystävä RAKKAUS, LOVE, AŞK. Kirjoitettu erilailla eri kielillä mutta sillä on sama murskaava vaikutus kaikille ihmisille.

Kun tapasin mieheni hän oli asunut pitkään Istanbulissa. Siksi mieheni tunsi perheeni. Hän tiesi missä olin syntynyt ja kasvanut mutta minun tietoni hänen vanhemmista ja missä hän oli kasvanut oli rajoitettu. Tiesin että, hän varttui maatilalla. Heillä oli lehmiä mutta 90-luvulla heidän piti myydä ne. Hän meni kyläkouluun kävelemällä tai pyörällä. Hän oli syntynyt paikassa nimeltä Käläviä ja Käläviäsellä on outo aksentti.

Sain lippuni. Pääsin lentokoneeseen. Saavuin Suomeen ja odotettu päivä tuli. Olin menossa tapamaan tulevaa anoppia ja appia. Mieheni antoi minulle tarvittavat varoitukset.

- Suomalaiset eivät ole kuin Turkkilaiset. He ovat kylmempiä kuin te, sanoi mieheni ja jatkoi:

- He eivät puhu paljon.

Mitä minulle tapahtuisi? Eivätkö he puhu minulle? No jos he eivät puhu minulle niin ei sitten. Se olisi vain yksi päivä ja se menee hyvin nopeasti. Mutta ei, haluan että appivanhempani pitävät minusta.

Kuitenkin tervetuloa toivotus oli paljon lämpimämpi kuin odotin. Anoppini laittoi herkullista ruokaa. Mun appivanhemmat eivät osanneet englantia siksi mieheni käänsi koko keskustelun. Ilmassa oli englantia, turkkia ja suomea. Valitettavasti se oli lauantai ilta joka tarkoittaa sauna ilta Suomessa. Mieheni sanoi että minä menen saunaan anopin kanssa. Yritin olla rauhallinen ja sanoin:

- Sepä mukavaa mutta olen käynyt Turkissa saunassa. Minä tiedän mitä tehdä. Voin mennä yksin.

Jäni katsoo minua ymmärtävästi ja sanoi:

- Se on ok.

Ja hän lisäsi:

- MUTTA jos sinä menet äidin kanssa hän tulee tosi iloiseksi.

Eläin, sanoin mielessäni ja lähdin anopin kanssa saunaan.

Samalla, hauska sattuma oli menossa. Turkissa meillä on tämä vanha perinne hamamista. Ennen häitä morsian ja hänen tulevaa anoppi menevät hamamiin yhdessä, niin anoppi voi tarkistaa morsian jos hänellä on vika hänen kehossa. Anopin suostumus muutenkin oli erittäin tärkeää Turkin kulttuurissa. Se on aika vanha perinne nyt Turkissa mutta mitä jos Suomalaisella on samaa perinne? Mitä jos hänen tärkein tavoite on tarkistaa minut? Onko se jonkinlainen koe?

Saunassa me emme voi puhua koska me emme tiedä toistemme kieltä. Me istuimme vain. Jalat kiinni. Kädet edessä ja yhdessä. Yritän välttää katsekontaktia. Mielestäni anoppi sanoo jotain suomeksi koska häntä jännittää. Hymyilen kuin ymmärtäisin. Me molemmat tiedämme että minä en ymmärrä mitään. Minun täytyy sanoo jotain, minusta tuntuu. Tuolloin tiesin vain pari sanoja suomeksi. Hyvä, huomenta jne. Sitten muistin sanan "löyly". Mieheni opetti minulle tämän sanan. Minä sanoin "löyly." Anoppi heittää vettä tuleen. Kuuma, hyvin kuuma. Onneksi juuri silloin anoppini lähtee saunasta. Ajattelin että hän menee suihkuun mutta hän kulkee suihkun ohi. Hetkinen, hän menee ulos!

Minulle oven toisella puolella on vain yksi asia: -25 pakkasta. Minä en ole koskaan ollut -25 asteessa ilman takkia. Itse asiassa en ole koskaan ollut -25 asteessa takki päällä, mutta avaan oven. Noin vain seison portailla. Mun tulevaa anoppi rullaa lumeessa. En voi päättää jos katson häntä tai en katso. Minun täytyy tehdä jotakin. Yksi osa minusta sanoo:

- Anna olla nainen. Kyllä mies löytyy helpommin.

ja toinen vastaa:

- Löytyykö?

ja teen sen. Minä hyppään lumeen. Mutta en voi rullata. Minä voin vain istua. Sitten minä alan nauramaan ja huutamaan hysteerisesti. Anoppi myös alkaa nauramaan ja huutamaan. Kaikista näistä huutamista minä kuulen että anoppini sanoi:

- Hyvä Gülsüm. Hyväää.

Ajattelen ehkä pääsin kokeesta.

Kirjoittaja on turkkilainen tv-tuottaja, joka opiskelee Jyväskylän kansalaisopistossa ja on Keskisuomalaisessa työharjoittelussa kuusi viikkoa. Tässä kolumnisarjassa hän kirjoittaa suomeksi. "Minä olen opiskellut suomea noin vuoden ja tiedän mulla on opittavaa mutta tervetuloa kommentoimaan tekstejäni", Gülsüm Ilola sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.