Korjaa mun Suomea: Unelma vai painajainen?

Me muutimme meidän viimeiseen kotiin viime vuonna elokuussa. Laskin että muutin 17 kertaa koko elämässä.  Minä olen asunut kolmia erilaisia maita ja olin kyllästynyt muuttamaan. Ajattelin että tämä koti pitää olla meidän viimeinen koti. Ei enää muuttamista talosta toiseen.

Kaikki alkoi yksi ja puoli vuotta sitten.

– Muistatko puutalot me näimme viime viikolla? kysyi mieheni.

– Kodikkaat talot?

– Joo, niiden talojen nimi on rintamamiestalo.  Niissä on yleensä kaksi kerrosta. Keskellä on savupiippu. Kaikki asuintilat sijoitettiin savupiipun ympärille. Ne rakennettiin sotien jälkeen.

– Eivätkö ne ole liian vanha?

– Joo mutta jos se on ollut ok 60 vuotta niin se voi olla ok vielä 60 vuotta lisää.

Luulin että tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulin sanan rintamamiestalo. Se oli routiini laiska lauantai-iltapäivä meidän kotona kerrostalossa.  Me istuimme sohvalla ja joimme kahvia rauhallisesti.  Minä luin sisustusaikakauslehtiä ja Jani luki uutta kirjaa jonka nimi on Talo Tohtori.

Minä suosittelen kaikille naisille, älä salli miehellä lukemaan tätä kirjaa. Se on tosi hyvää kirjaa että miehet haluavat ostaa rintamamiestaloja heti paikalla.

Olen syntynyt Istanbulissa ja asunut aina kerrostalossa isoissa kaupungeissa. Omakotitalo oli minun unelmani. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla olisi puutarha sekä tilaa kengille.Suunitelin pihalle kasvihuonetta missä voisimme kasvattaa Välimeren vihanneksia.Munakoisoja, tomaatteja, kurpitsoja,artisokkaa...Nami nami.

Jani puhui jatkuvasti kuinka hyvä rintamamiestalot ovat. Hän haaveili puuhellasta keittiössä.

Lopulta, viime vuonna me ostimme rintamamiestalon Halssilassa.

Olin huolissani että talo on liian vanha mutta minä ajattelin että meillä on joissakin säästöjä ja myös paljon aikaa. Vain yksi vuosi minä ajattelin. Koko talon remontti voisi olla valmis vuodessa. Se on enemmän kuin tarpeeksi.Turkissa meillä on yleensä betonisia taloja. Ne remontoidaan nopeasti. Siksi vuosi näyttää liian pitkältä. Kuinka voisin odottaa?

Remontti alkoi olohuoneessa ja keittiössä viime vuonna syyskuussa.

Ensin ostimme keittiön kaapit. Minä olin innoissaan koska uusi keittiöni oli suunniteltu minun mittaiselle ihmiselle. Lyhyenä ihmisenä joskus elämän suurin tavoite minulle on vain että yletyn ylähyllylle.

Mieheni tekee suurimman osan asioita itse. Hän opiskeli itse sahataan, tapetoimaan, laittamaan kaakeleita ja shoppailamaan rautakaupassa.

Minä olin avustaja. Maalasin, valitsin tapettia ja laitoin kahvia yläkerran keittokomerossa.

Mutta, kuten Murphy sanoi: "Jos sen suinkin voi mennä väärin niin se menee."  Oletko nyt onnellinen Mr. Murphy? Kaikki meni aluksi hyvin mutta jatku väärin.

Ensin  mieheni tajusi että keittiön seinät eivät ole suorat. Kaappeja oli vaikea laitta.

Sitten lattialla oli asbesti. Astronautti näköisiä ihmisiä tulivat poistamaan siitä keittiöstäni.

Mieheni laittoi tapettia seinän ja otti sitä pois. En tiedä kuinka monta kerta.

Katto listan laittaminen oli melkein mahdotonta. 

Eräpäivä on siirtynyt joulukuusta huhtikuuhun, huhtikuusta kesäkuun. ´

Tätä aika minun Suomenkieli taito ei riittää ostamaan bussi korttia mutta minä voin puhua remontoinnista sujuvasti. Minun suomen sanastoni on täynnä sanoja kuten:

pönttöuuni, pinkopahvi, salaoja.

Me onnistumme loppuun keittiö viime elokuussa.Eight kuukautta päivämäärän jälkeen.

Säästöt oli loppu ja vain keittiö oli valmis.

Mutta olin onnellinen. Mun uusi keiitiö oli ihana. Suosikkini oli lattia ja puuhella.

Ostin ahkerasti uusia tavaroita keittiöön ja varastoin niitä ullakolle kun keittiö oli remontissa. Vihdoin kannoin tavarani yläkerran keittiöstä ja varastosta alakertaan uuteen keittiöön. 

Otin esille Arabian teekannu jonka ostin viime talvena salaa mieheltä.

Tiskasin kaikki astiat ennen kuin laitoin ne uuteen kaappiin. Silloin yhtäkkiä, tajusin että pesuallas oli tukossa. Se oli outoa koska putket olivat uusi.

Muutaman päivän kuluttua opin uuden Suomen sanan: Vesivahinko!

En olisi koskaan halunnut että tämä sana on sanavarastossani.

Sen jälkeen paljon erilaisia ihmisiä tulivat tarkistamaan keittiötä. Ne tekevät uusia reikiä mun kauniiseen lattiaan. Mieheni sanoo jatkuvasti:

- Älä huoli. He korjaavat lattian.

Mutta näin se on ollut jo kolme kuukautta. Ei vieläkään korjattu.

Vakuutusyhtiöt, putkimiehet, testaajat, lakimiehet…

Lopuksi, pakkasin Arabian kannuni ja laitoin sen ullakkoon odottamaan vielä vähän.

Muutin takaisin keittokomeroon.

Tällä kertaa en muuta talosta toiseen vaan muutan jatkuvasti huoneesta toiseen ja kerroksesta toiseen samassa talossa.

Päätelmä: Se on nyt yksi vuosi ja kolme kuukautta kun muutimme meidän rintamamiestaloon. Uusi keittiössä on vesivahinko. Olohuoneesta puuttuu vain pönttöuuni ja makuuhuoneesta kaapit. Koska talo pitää meidät kiireisenä emme ehdi puutarhaan. Meillä ei ole laiska lauantai-iltäpäivisin enää. Ei säästöjä jäljellä.  Kotirouvalla on huonot hermot. Hän ajattele että elämä rintamamiestalossa voi olla tosi kodikas mutta hän kuuluu betonisen kerrostaloon.

Kirjoittaja on turkkilainen tv-tuottaja, joka opiskelee Jyväskylän kansalaisopistossa ja on Keskisuomalaisessa työharjoittelussa kuusi viikkoa. Tässä kolumnisarjassa hän kirjoittaa suomeksi. "Minä olen opiskellut suomea noin vuoden ja tiedän mulla on opittavaa mutta tervetuloa kommentoimaan tekstejäni", Gülsüm Ilola sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.