Koskematon suunnittelija?

A rmi Ratian ohella Marimekon suuressa saagassa muistetaan mainita Kirsti Paakkanen, joka ostamalla yhtiön vuonna 1992 esti sitä joutumasta Amerin syövereihin ja ehkä lopetettavaksi.

Paakkanen palautti uskon suomalaiseen kansallisikoniin, erotti turhat johtajat ja nosti näkyville Marimekon työntekijät varastomiehiä myöten. Myös kuin taivaan lahjana maailmalla levinnyt retrobuumi auttoi Marimekkoa ja sen tuotteiden myyntiä. Maija Isolan vuonna 1968 mallistoon tullutta Unikko-kuosia painettiin miljoonia metrejä ja kuosilla peitettiin kaikkea mahdollista televisiosta kännykänkuoreen ja pankkikorttiin saakka.

Samankaltaista vanhojen mallien ryöstöviljelyä tapahtui 1990-luvun Marimekossa ja myöhemminkin myös Vuokko Nurmesniemen, Annika Rimalan ja Kaarina Kellomäen kankaiden ja vaatemallien suhteen. Alkuperäisiä, käsin painettuja kankaita uniikkeine värisekoituksineen on ollut mahdoton nykyolosuhteissa käyttää. Yleisön nostalgian nälkään ne ovat kuitenkin kelvanneet. Marimekko on sille aina marimekko.

Marimekossa on kuitenkin ollut yksi suunnittelija, jota Annika Rimala kutsuu koskemattomaksi. Hän on japanilaissyntyinen Fujiwo Ishimoto, joka tuli taloon jo vuonna 1974, ensin Decembren puolelle ja myöhemmin myös kangassuunnittelijaksi. Ishimoton kankaat toivat homeiseen kansallisuuteen vaipuneeseen Marimekkoon kansainvälisyyttä.

Yksinkertaisina ja graafisen selkeinä ne puhuttelivat niin suomalaista kuin amerikkalaistakin Marimekko-yleisöä. Jotain japanilaistakin niissä oli, kuten ikat-tekniikkaa soveltava Iso karhu -sarja, mutta toisaalta kuin suoraan suomalaisesta luonnosta lähteneitä kuoseja, kuten Kukkaketo ja Latu.

Armi Ratian kuoleman jälkeen tapahtuneen Marimekon myynnin Amer Oy:lle Ishimoto ei antanut häiritä itseään. Tuntuu, kuin hän ei olisi koskaan kuunnellut tehtaalla ja mediassa esiintynyttä nurinaa Marimekon alamäestä. Päinvastoin: Ishimoto otti kaiken irti uudesta painotekniikasta, jonka Amer taloon toi välttyäkseen runsaalta ihmistyövoimaa vaativalta käsipainolta.

Marimekon kankaille ominaisista raporttiraidoista luovuttiin, mutta niiden tilalle Fujiwo Ishimoto kehitti jotain aivan uutta: kun painotekniikka salli värien hitaan vaihtumisen, saatiin aikaan rasterinomaisia kuvioita kuten Sinitaivas-kokoelmassa tai sitten pitkiä, metrien mittaisiksi kohoavia kuvioita, kuten Yön kuvat-sarjassa. Pisimmälle japanilaistyyppisen akvarellimaisen siveltimenjäljen suunnittelija vei ehkä Lähde-kankaassa.

1980-luvulla tekemässäni haastattelussa Ishimoto valitteli, että hän on sidottu suomalaiseen puuvillaan ja vaatimattomiin väreihin. Keskieurooppalaisilla kangasmarkkinoilla sellaiset kuulemma upposivat seinään. Taiteilija halusi käyttää kankaissaan loistavia värejä ja kultaa. Ensimmäisen kerran hän teki sen 1980-luvulla pellavalle, vielä alkeellisin menetelmin. Painotekniikan yhä kehittyessä kulta ilmaantui Ishimoton kankaisiin myös Kirsti Paakkasen aikana. Enteellisesti kankaan nimi on Ihme.

Kirjoittaja on kriitikko ja Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.