Kosketuksen kaipuu ei katoa

Onko Äänekoski eläkeläisen onnela? Tätä ihmettelin mielessäni keskiviikkona Äänekosken kaupungintalolla. Valtuustosali oli pullollaan ikäihmisiä ja vanhusten parissa leipä- tai vapaaehtoistyötä tekevää väkeä kuulemassa ja keskustelemassa aiheesta Irti yksinäisyydestä – kohti ikäihmisen osallisuutta.

Olin odottanut tällaisen seminaarin tunnelmaa vähän toisenlaiseksi. Epäkohtien esille nostamista, syytöksiä kaupungin vanhus- ja hoitotyöstä vastaaville. Vastapuolelta eli kaupungin palveluvastaavilta odotin byrokraattisia selityksiä resurssipulasta ja talousahdingosta.

Kahden eri leirin vaatimusten ja selittelyjen sijaan keskustelu sujui sopuisasti.

Ikäihmiset eivät huutaneet kaupunkia apuun joka hätään, vaan moni nosti esille vapaaehtoisten voiman.

Suomessa on jo toista miljoonaa yli 65-vuotiasta. Vanhustyön keskusliiton tutkimuksen mukaan kolmannes heistä kokee itsensä toisinaan yksinäiseksi.

Ei-toivottu yksinäisyys oli keskustelun ytimessä Äänekoskella. Moni jää vangiksi omaan kotiinsa, kun liikuntakyky heikkenee ja ulos ei enää pääse ilman apua.

Siinä missä ruuhkavuosia elävä uraputki-ihminen välillä suorastaan janoaa yksinäisyyttä ja kokee sen luksukseksi, monelle vanhukselle yksinäisyys on vuodesta toiseen toistuva surumielinen elämäntila. Kukaan ei kuule, kukaan ei kaipaa.

Yksinäisyys on vakava uhka terveydelle. Se on ainakin osasyynä moneen sairauteen.

Täysin yhteiskunnasta syrjäytyneiden vanhusten todellista määrää ei tiedä kukaan. Jotain voi aavistella siitä, että Tilastokeskuksen kuolinsyytilaston mukaan joka toinen päivä yksi yli 65-vuotias suomalainen päättää elämänsä oman käden kautta.

Yhtä lailla yksinäinen voi olla yksin asuva mökin mummo syrjäkylällä kuin palvelutalon asukas. Vanhana ei ole sen helpompaa tutustua uusiin ihmisiin kuin nuorenakaan, usein päinvastoin. Palvelukeskuksen johtaja Kristiina Pikkupeura vakuutti, että läheisyyden kaipuu ei kuole koskaan.

Vaikka vanhus ei liiku, ei puhu eikä muista, hän nauttii hellästä hipaisusta ja aistii katseen syvyyden. Puhua kannattaa, vaikka toinen ei mitään vastaisikaan.

Yleisön joukosta kuultiin koskettavaa elämäntarinaa siitä, kuinka pitkäaikaisetkin ystävyyssuhteet usein hiipuvat puolison kuoltua. Moni leski ei osaa lähteä yksin mihinkään, kun on tottunut kymmenet vuodet jakamaan kaiken elämänkumppaninsa kanssa.

Äänekoskella avuksi yksinäisyyteen tarjottiin muun muassa SPR:n ystäväpalvelua. Lisäksi kuka tahansa voi ilmoittautua seniorikeskukseen vaikka vanhusten ulkoiluttajaksi, lukijaksi tai muuten vain seuralaiseksi. Moni vanhus kaipaisi apua kauppa-, pankki- tai lääkärikäynnille.

– Turhat löpinät pois ja baanalle, Anja Tanskanen vaati. Seminaarin puuhamies, johtava diakoni Erkki Tourunen haastoi kaikki mukaan Rollaattorimarssille 8. kesäkuuta.

Marssin tavoitteena on saada vapaaehtoisvoimin sekä laitosten että kotien liikuntarajoitteiset vanhukset kaupungin eri taajamien tapahtumiin. Riku Tulla lupasi nuorisovaltuustonkin ottavan haasteen vastaan. Kenties Äänekoskella jopa ”löpinöistä” syntyy toimintaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.