Kosmista kommunismia

Avaruuden yhteiskunnallisista oloista kiinnostuneille on viime aikoina ollut tarjolla muutakin kuin vanhoja Star Trek -televisiosarjoja.

Joulun aikaan televisiosta tuli elokuva Iron Sky, toimintakomedia Kuuhun paenneen natsiyhteiskunnan maailmanvalloitussuunnitelmista. Juonen perusidea ei yllättänyt, sillä olin ”varmana tietona” kuullut tarinan Kuun pimeälle puolelle paenneiden 35 000:n saksalaisen siirtokunnasta jo syksyllä 2000 eräällä saunatyömaalla Saarijärvellä.

Kosmista kansallissosialismia enemmän ilahdutti kirjaston uutuushyllystä löytynyt romaani, Jevgeni Zamjatinin Me. Se kertoo 200-vuotisen sodan jälkeen syntyneestä Ainoasta Valtiosta, jonka asukkaat ovat numeroita. Matemaatikko D-503 rakentaa yhtenä monista Integraalia, valtavaa avaruusalusta, jonka on määrä välittää Ainoan Valtion ”matemaattisesti erehtymättömän onnen” ideaa yli universumin.

Varhainen totalitaarisen tulevaisuuden kuvaus on kaikkien dystopiaromaanien äiti. Bolshevikkeihin kuulunut Zamjatin kirjoitti romaaninsa vuonna 1920, paljon ennen Aldous Huxleyn ja George Orwellin klassikkoja. Siitä tuli ensimmäinen nuoren neuvostovaltion kieltämä kirja.

Kirjaa ei julkaistu Neuvostoliitossa, mutta kirjailijan onnistui toimittaa se ulkomaille. Viime syksynä romaanista otettiin uusi näköispainos vuoden 1959 suomennoksesta.

Avaruus kiehtoi marxilaisia jo ennen rakettien aikakautta. V.I. Leninin varhainen työtoveri Alexander Bogdanov kuvasi utopiakirjoissaan kehittynyttä sosialistista yhteiskuntaa Mars-planeetalla jo yli sata vuotta sitten. Kirjojen tenhovoimasta kertoo, että punaisesta tähdestä (Mars) tuli yksi neuvostovallan symboleista.

Myöhemmin, reaalisosialismissa Sputnik ja Juri Gagarin toimivat vastaansanomattomina todistuksina ”avaruuden valloittajien kylmästä järjestä”. Tieteellis-teknisen vallankumouksen uroteot avaruudessa saivat Neuvostoliiton tiedeakatemian filosofian instituutissa Moskovassa työskennelleen filosofian tohtorin Arkadij D. Ursulin pohtimaan avaruuden sivilisaatioita (Tiede & Edistys 3/1980).

Avaruuden sivilisaatioiden väkivaltaiset yhteenotot Ursul torjui kapitalistisiin ongelmanratkaisumuotoihin jämähtäneenä ”kosmisena pessimisminä”. Syyksi ”avaruuden äänettömyyteen”– siis siihen, miksi maailmankaikkeuden supersivilisaatiot eivät etsi meitä vaan me niitä – Ursul näki sen, että meitä kehittyneemmissä kosmisissa sivilisaatioissa täytyy periaatteessa vallita meitä kehittyneemmät eli siis kommunistiset yhteiskuntasuhteet. Ja tällaisten sivilisaatioiden kiinnostuksen Maan kaltaisiin, vielä ”antagonistisissa suhteissa” eläviin sivilisaatioihin Ursul arveli vähäiseksi.

Näin kehä tavallaan sulkeutui. Integraalin rakentajat – kuten matemaatikko D-503 – arvelivat olentojen muilla planeetoilla elävän vielä ”vapauden alkukantaisessa tilassa”. Kun Ainoa Valtio vasta haaveili kommunisminsa avaruusviennistä, Ursul todisteli, että se oli oikeastaan jo tarpeetonta.

Mutta sitten kommunismi Maassa romahti. Millaisia lienevätkään yhteiskuntasuhteet avaruuden peräkorvessa nykyään?