Koulua teknokraattien ehdoilla?

Suomessa ei oikein uskalla sanoa poikkipuolista sanaa käynnissä olevasta teknologian lisäämisestä kouluissa. Teknologiausko on niin vahvaa, että koulujen tietotekniikan lisääntymisen varovainenkin kyseenalaistaja saa pian kuulla olevansa tuhoamassa Suomen muutenkin sumeaa tulevaisuutta.

Kyseenalaistajalle tähdennetään, että nyt ei ole varaa heikentää lasten ja nuorten tietotekniikan taitoja. Suomi nousee vain, jos lapsille ja nuorille voidaan antaa mahdollisuus käyttää uusimpia surffailuvälineitä – eikä kyse ole silloin liikunnasta vaan internetistä.

Vaan entä jos teknologiahuuman laineet ovatkin jo lyöneet yli? Entä jos lasten ja nuorten käteen kasvanut tekninen vempain ei sittenkään pelasta Suomea ja käännä koulutuksen kehitystä entistä parempiin saavutuksiin vaan pikemminkin päinvastoin?

Yhä useampiin kouluihin hankitaan nyt iPadeja ja opetusta yritetään mukauttaa teknologisiin uudistuksiin soveltuviksi. Myös ylioppilaskirjoitukset muuttuvat käsinkirjoittamisesta näppäilyksi tietokoneella. Käsinkirjoittamista ollaan kouluissa jo muutenkin vähentämässä, sillä kaunokirjoitus aiotaan poistaa vanhanaikaisena jäänteenä.

Vaikka koulutuksen kehittäminen nojaakin nyt vahvasti uusiin teknologioihin, on joukossa myös kehityksen kyseenalaistajia.

Sekä kasvatustieteistä että tietojenkäsittelytieteestä väitellyt jyväskyläläinen luokanopettaja ja vuorovaikutteisen teknologian dosentti Antti Pirhonen on yksi harvoista kyseenalaistajista. Pirhonen on huolissaan siitä, että tietotekniikka lisää oppilaiden välistä eriarvoisuutta, eikä suinkaan vähennä sitä.

Hän viittaa kansainvälisiin tutkimuksiin, joiden mukaan lasten ja nuorten median käyttö polarisoituu eli kaksinapaistuu: osa lapsista ja nuorista käyttää tietotekniikkaa oman tekemisen välineenä – siis luovasti – ja toinen ääripää jää pelkäksi vastaanottajaksi ja toisten tekemän materiaalin viihdekäyttäjäksi.

Kaksinapaistamista vahvistaa myös se, että etenkin koulutettu väestö pyrkii pitämään tarkkaan huolen siitä, miten oma lapsi käyttää internetiä ja sosiaalista mediaa. Lapsen tietokoneen käyttöä rajataan ja internetissä surffailua seurataan ja ohjataan.

Toisaalla osa perheistä puolestaan on menettänyt tai vaarassa menettää otteensa lasten ja nuorten tietokoneen ja sosiaalisen median käyttöön. Usein kyse on perheistä, jotka ovat vähemmän koulutettuja ja heikommassa sosiaalisessa asemassa.

Pirhonen pelkää, että koulu on teknologiahuumassaan osaltaan vain vahvistamassa lasten eriarvoistumista.

– Jäävätkö erityisesti heikossa yhteiskunnallisessa asemassa olevien perheiden lapset koulussakin vaille luovaan ajatteluun ja kasvuun tarvittavaa rauhaa ja aikaa? Eliitin lapset saavat näitä varmasti kotioloissakin, hän miettii.

Nykykoulu on Pirhosen mielestä taantunut muotiteknologioiden sivustaseuraajaksi, joka vain toteaa, mihin suuntaan maailma on menossa. Ikävintä on, jos koulun tehtävänä on vain yrittää varustaa oppilaat selviämään teknokraattien ehdoilla rakennetussa maailmassa.

Se toivottavasti ei ole nykykoulun tarkoitus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.