Kouluselvityksen salainen liite?

Jyväskylässä mietitään nyt, miten järjestää kouluopetus ja osin lastenpäivähoito halvimmalla mahdollisella tavalla. (Samaa pohditaan myös vanhusten hoidosta.)

Julkisuudessa on vastikään esitelty konsulttien tekemä lukioverkkoselvitys, jossa Jyväskylän lukioita ehdotetaan niputettavaksi kahdeksi 1200 lukiolaisen suurkampukseksi.

Myös Huhtasuolle kaavaillaan neljästä peruskoulusta ja neljästä päiväkodista koostuvaa jättikokonaisuutta. Kyseisessä päiväkoti- ja koulukeskuksessa olisi noin tuhat lasta ja nuorta.

Suunnitelmissa on lähdetty liikkeelle kustannuksista - tai siis pyrkimyksestä painaa ne mahdollisimman alas.

JOTTA kiinteistölaskelmia tekevien konsulttien sekä päättäjien työ helpottuisi, seuraavassa on ehdotuksia siitä, miten opetuksen järjestämisen voisi saada vieläkin halvemmaksi (eli halventaa?)

Lukioita ei kannata sijoittaa kahdelle jättikampukselle, vaan kaikki lukiolaiset tulee koota yhteen ja samaan paikkaan. Uutta rakennusta on kuitenkin turha rakentaa. Kustannusten säästämiseksi on parasta käyttää jo olemassa olevia tiloja.

Lukiolaiset voitaisiin sijoittaa jäähalliin ja Huhtasuolle tulevat peruskoululaiset ja päiväkoti-ikäiset Kankaan paperitehtaaseen.

Jäähallin etuna on, että siellä on urheilu- ja sosiaalitilat jo valmiina. Tosin halli on lähes ympärivuorokautisessa käytössä, mutta aamuyön tunteina löytyisi oikein sopivaa aikaa.

Varsinkin lukiolaisten opettajia olisi turha vaivata paikalle. Siksi opetus tapahtuisi jättimäiseltä screenilta. Periaatteessa opetuksen voisi saada myös kotitietokoneelta, mutta ei ole hyvä, että nuoret tuijottaisivat yksin kotona konetta. Se olisi tuhoisaa yhteisöllisyyden kannalta. Koska jäähalli on iso paikka, olisi siellä myös oppilaiden yhteisöllisyys isoa - eikös se logiikka jotenkin näin mene?

Kankaan tehtaalla olisi pienimpiä koululaisia ja päiväkoti-ikäisiä varten pari aikuista, jotka seuraisivat lapsia valvontakameroiden avulla. Aikuinen olisi siten aina lähellä, jos tarve vaatisi.

JATKUVA ongelma on, että suomalaiset opettajat ovat kallispalkkaisia. Ongelmasta päästään, kun ulkoistetaan opetus. Sitä ei tarvitsisi ulkoistaa edes Kiinaan saakka, riittää kun värvätään tietotekniikkaa käyttäen muutama opettaja Virosta. Heidän kielensäkin on riittävän lähellä suomen kieltä, joten se saa kelvata.

Kustannuksia voitaisiin pudottaa vielä tästäkin, jos ainakin vieraiden kielten opettajat palkattaisiin Puolasta. Sieltä on saatavissa muitakin innokkaita työntekijöitä kuin putkimiehiä. Eikä maksa paljon.

Opetus toimisi siten valkokankaalta ja opettajat voisivat asua kotimaissaan. Eipähän tarvitsisi rahdata tänne ulkomaalaisia.

Lapset ja nuoret saisivat keskitetysti tehokasta opetusta ja kuluja olisi saatu pienennettyä.

EDELLÄ esiteltyjä ideoita ei ole napattu kouluverkkoselvitysten salaisista liitteistä, vaikka joku voi niinkin epäillä. Ideat ovat aivan vapaasti käytettävissä ja niitä voi kehitellä lisääkin. Siten voisi säästää myös konsulttien palkkioissa.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.