Kovasikajuttu ja Hollywoodin Oscarit

Suomalaiset kriitikot ovat valinneet Kovasikajutun Suomen edustajana kilvoittelemaan pohjoismaisesta elokuvapalkinnosta. Kriitikot ovat kerrankin oikeassa. Mutta Hollywoodin Oscar-mittelöihin Kovasikajuttua ei kelpuutettu ilmeisesti dokumentaarisuutensa ja aiheen marginaalisuuden vuoksi.

Helsingin Sanomien elokuvakriitikko V-P Lehtonen nosti jutussaan (19.9.) kaksi elokuvaa Suomen Oscar-ehdokkaiksi, Puhdistuksen ja Vuosaaren, ja oli lopulta Vuosaaren kannalla. Ryöpsähtelevä ja väkivallassaan naturelli Puhdistus on ehkä liian ”taiteellinen elokuva” Lehtoselle, Vuosaari puolestaan tavanomaisempi naturalistinen lähiökuvaus. Lopulta Puhdistus kuitenkin valittiin Suomen ehdokkaaksi.

Kaikilla kriteereillä tarkasteltuna Kovasikajuttu on merkittävämpi ja koskettavampi elokuva kuin Antti J. Jokisen Puhdistus tai Aku Louhimiehen ohjaama Vuosaari. Kahdessa viimeksi mainitussa on laskelmoinnin makua, tuottaja Markus Selinin pyydystys-ajattelua. Selinin tuottamissa elokuvissa on aina mukana laskelmoitua ”jäätävää poltetta”, keinotekoisesti vauhditettua draamaa, toimintaelokuvien hippasillaoloa.

Kovasikajuttu puolestaan edustaa hieman rajoittuneessakin merkityksessä autenttista, aitoa ja persoonallista elokuvantekemistä. Toki se olisi voinut avautua inhillimillisestä tarkastelusta laajemmaksikin sosiaaliseksi rekisteröinniksi, mutta nytkin siinä on ilahduttavasti mukana elokuvallisen anarkismin piirteitä ja perinteitä, tekijöiden omakohtaista havainnointia.

Jean Vigon klassikko Nolla käytöksessä on kaiken tällaisen ilmaisullisen anarkismin ja elokuvallisen etsinnän lähtökohta. Kovasikajutussa inhimillisyys ja anarkistinen mielenlaatu kohtaavat punk-bändin estottomassa mesoamisessa ja oivallisessa henkilökuvauksessa.

Kovasikajutun kuviin on tarttunut oma autenttisuuden vaatimus, elämyksellisyys, mikä valtavirtaelokuvan ja ennen muuta fiktioiden maailmasta on tyystin kadonnut. Fiktioelokuvassa näytellyn synonyymi on aika usein puhdas keinotekoisuus, epäaitous. Inhimillisiä tilanteita ei todisteta, ne vain tunnekylläisesti dramatisoidaan tiettyyn tuttuun ja turvalliseen muottiin.

Voi siis olla, että Kovasikajuttu olisikin ollut liian kovaa kamaa Hollywoodin teennäisyyden markkinoille. Ehkä jotenkin samassa mielessä kuin muutaman vuoden takainen huumedokumentti Reindeerspotting, Kovasikajuttu suoruudessaan ja vilpittömyydessään pyrkii herättelemään katsojassa piileviä ja torjuttuja tunteita. Muutakin kuin siis vain noita Puhdistuksen tai Vuosaaren synnyttämiä ehdollistettuja reaktioita.