Krääsäkauppa, joka kuoli kuin rock-tähti

Äiti, miksi kaikki kauniit laulut ovat surullisia, pieni poika kysyi takanani. Bussi hiljensi vauhtiaan ja pysähtyi, Vapaudenkadun linja-autokatosten alla istui arkeen vasta puoliksi heränneitä ihmisiä. Ovet sulkeutuivat takanani sihahtaen. Äiti ja poika jatkoivat matkaa, äidin vastaus jäi kuulematta.

Hymyilytti.

Pieni poika oli oikeassa. Kauniit laulut ovat surullisia.

Jostakin syystä pojan sanat tulivat mieleeni, kun luin Tiimari-aiheisia lehtijuttuja kuluneella viikolla.

Tiimari siis ilmoitti keskiviikkona hakeutuvansa konkurssiin. Työpaikalla ensiksi vähän vitsailtiin, että nyt saa tekokukkia ja kiiltotarroja polkuhintaan. Tiimarille on aina ollut helppo nauraa. Tiimarissa myydään kaikkea kivaa ja muovista ja jos Tiimari olisi laulu, se olisi sitruunaperhonpirteä rallatus.

“Tiesin kyllä, ettei siinä enää kauaa ketkutella”, Tiimarin perustaja Kari Sulkunen sanoi Helsingin Sanomien kyynelillä väritetyssä haastattelussa. “Olo on haikea. Tuossa on nytkin vieressä tuttuja tyttöjä, jotka jäävät työttömäksi tyhjän päälle”, puhelimitse tavoitettu Sulkunen jatkoi.

Surullisia sanoja.

Sulkusen kohdalla ne ovat hyvin ymmärrettäviä, mutta hän ja työttömäksi jäävät tiimarilaiset eivät olleet yksin.

Esimerkiksi Helsingin Sanomien toimittaja Elina Väntönen kirjoitti tuoreeltaan, että miltei jokaisella suomalaisella on Tiimariin vahva tunneside. Vielä kuukausi sitten sellainen kirjoitus olisi tuntunut hyvin kummalliselta.

Kesällä 2009 Thriller oli yhtäkkiä kaikkien mielestä huikean hieno levy, nyt joka toisella on ihania muistoja Tiimarista. Krääsäkaupasta tuli rock-tähti. Kuolinuutinen sai sen syntymään uudestaan.

Suomessa on suruaika. Ensin haihtui Nokia, nyt tuupertui Tiimari.

Ihmiset ovat osoittaneet kummallista kiintymystä liikeyrityksiin – jopa ylimieliseen ja omaan ylipainoonsa tukehtuneeseen jättiläiseen. Siinä vertailussa 1990-luvun lama-aikaan piristystä tuoneen askartelu- ja sisustustarvikeketjun sureminen tuntuu mukavan inhimilliseltä.

Siksi Tiimarin aikaansaama surumielinen laulu kuulostaa aika kauniilta.

Miksi kaikki kauniit laulut ovat surullisia?

Bussin pikkupoika ei ollutkaan oikeassa vaan väärässä. Eivät kauniit laulut välttämättä ole surullisia, mutta surulliset ovat kauniita. Koska niin meidät on ohjelmoitu, elämä on kärsimystä, nautinnot turmiollisia ja murhe ihmiselon jaloin olomuoto.

Joskus toivoisi, että omien ja vierustoverin kyynelten lypsämisen sijaan keskityttäisiin johonkin muuhun. Että kaunista voisi olla jokin muukin kuin se, mikä on juuri lakannut olemasta.

Ettei tiimareiden perään tarvitsisi itkeä vasta sitten, kun ne menevät konkurssiin.

Kirjoittaja on sekatyöläinen ja Keskisuomalaisen avustaja.