Kreikan ja Italian virkamiehet selvittämään poliitikkojen taloussotkuja

Kun politiikka on ongelmissa eurooppalaisten pankkien kanssa, pääministereiksi nousee yllättäen pankkimiehiä, joten eivät pankit missään kriisissä ole.

Näin voisi joku vääräleuka todeta, kun katsoo nykyistä tilannetta syvissä velkakriiseissä rämpivissä Kreikassa ja Italiassa.

Kreikan tuore pääministeri on Euroopan keskuspankin (EKP) varapääjohtajana kahdeksan vuotta toiminut entinen ekonomisti ja taloustieteilijä Loukas Papadimos.

Italian pääministeriksi puolestaan nousi EU:n entinen kilpailukomissaari ja Bocconin yliopiston dekaani Mario Monti.

Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) kysyikin osuvasti Facebookissa, mitä aikaa on tämä, kun teknokraatit ja pankkiirit korvaavat vaaleilla valitut poliitikot. "Demokratian syvääkin syvempi kriisi", hän itse vastasi.

Voisi myös kysäistä, onko kyseessä joku uusi trendi, kun kansallisten hallitusten ja parlamenttien sijaan valtionjohtajia kasvattavatkin nyt EU:n instituutiot.

Sinänsä virkamieshallitus on perusteltu hätätilassa, mutta se myös kertoo norminmukaisen päätäntäjärjestelmän, vaalidemokratian ja parlamentarismin katkeamistilasta.

Huvittavaa on, miten poliitikot yrittävät silti pitää kulisseja yllä ja näyttää päätäntävallan olevan heidän omissa käsissään.

Kiinnostavaa puolestaan on, että tämä merkitsee EU:ssa yhdenlaista päätepistettä kansalliselle suvereniteetille, jonka luottokelvottomuus on lakkauttanut. Tilalle on tullut ylikansallinen hallinta.

Voidaankin ajatella, että kyseessä on yksi liittovaltiokehityksen käännekohdista; kun raha on yhteistä, viime kädessä vastuut ovat yhteisiä, ja niistä voidaan päättää vain yhdessä, toisin sanoen ylikansallisissa elimissä.

Päätöksentekovallan tulee sijaita siellä missä vastuukin.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Kreikan ja Italian finanssipolitiikan suurista linjoista päätetään vastaisuudessa Brysselissä ja Frankfurtissa.

Toimitusministeriöt tekevät, mitä tarvitaan, jotta talouden tasapaino palautuu. Mitä se tarkkaan ottaen vaatii, on avoin kysymys, kuin myös se, kuinka kestäväksi teknokraattijohtoinen hallitus osoittautuu.

Oletettavaa kuitenkin on, ettei pääpuolueilla ole varsinaista kiirettä vaaliuurnille, koska jaettavana olisi etupäässä kurjuutta europiiskan vauhdittamana.

Käytännössä EKP määrittelee tällä hetkellä, mihin hintaan ongelmamaissa saa lainaa, mikä antaa paitsi keskuspankille myös muille ylikansallisille toimijoille varsin vahvat eväät määrätä, mitä näissä maissa tapahtuu.

Kreikan ja Italian toimitusministeristöille voikin vapautuneesti veikata vuoden tai kahden ikää, minkä jälkeen suurin osa ikävistä päätöksistä on tehty.

Vaikka virkamiesten nousua vallankahvaan kriisimaissa voidaan pitää ylimenokautena, EU-komission kontrolli jäsenmaiden alijäämiin jää pysyväksi. Tilanne asettaa komission varapuheenjohtajaksi nousseen EU:n talouskomissaarin Olli Rehnin mielenkiintoiseen asemaan. Jos 17 euromaan rahaliitto muuttuu kahden euron järjestelmäksi, jossa kova euro pysyy EU:n pohjoisilla alueilla ja ei niin kova euro tulee käyttöön muualla, voisi Rehnin nähdä tulevaisuudessa kovemman euron pomona.

On tietysti eri asia, ovatko Saksa ja Ranska sellaisessakin järjestelmässä ne todelliset johtajat.

Kannattaa huomata, että Saksan kristillisdemokraateilla on vallalla kaksi linjaa. Osa valtapuolueesta haluaa Saksan ottavan kaiken hyödyn irti nykytilanteesta ja panna pienet EU-jäsenmaat yhä syvempään kyykkyyn. Osa taas ajaa yhä laajaa Eurooppa-ideologiaa.

On paha sanoa, kumpaan ryhmään liittokansleri Angela Merkel tällä hetkellä kuuluu.

Hän kuitenkin haluaa selkeästi jättää jälkensä Saksan historiaan, mikä ei välttämättä lupaa hyvää tulevaan.

Kirjoittaja on maakuntalehtien yhteisen ulkomaantoimituksen toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.