Kriisielämää eurossa – sopeutus epäonnistunutta

Euron syntymiseen liittyi monia toiveita. 15 vuoden kokemus on osoittanut, että osa toiveista on täyttynyt ja euro on hoitanut tehtävänsä mallikkaasti: euro säilyttää arvonsa ja kelpaa maksuvälineenä laajasti.

Euro-valuutta toi kuitenkin mukanaan rahaliiton ongelmat. Haasteena on ollut sopeutua rahaliiton rajoituksiin. Ongelmia onkin jouduttu hoitelemaan palokuntahengessä, ja uusia pelastavia mekanismeja on kehitelty kriisin edetessä. Voimat näyttävät keskittyneen isännän päätalon pelastamiseen vaikka omassa torpassakin on ollut talouskriisi kytemässä.

Euron syntymistä perusteltiin optimivaluutta-alueteorialla, jonka mukaan talouden rakenteeltaan samankaltaisten maiden kannattaa muodostaa yhteinen valuutta-alue. Erilaisuutta korvaamaan tarvitaan teorian mukaan joustavuutta, muuttoliikettä tai yhteistä budjettia. Euroalueen muuttoliike on kuitenkin tahmeaa, toiminta historian saatossa vakiintunutta ja federalistien ajama yhteinen budjetti kohtaa vastustusta. Kysyntäongelmien purkautumistie on ollut velan kasvu vaikeuksiin ajautuneissa maissa.

Eurojärjestelmän tähän asti vakavin kriisi on ollut velkakriisi, joka syntyi Yhdysvaltojen asuntoluotto-ongelmien jälkimainingeissa. Euroalueen velkakriisin mahdollisti yhteinen korko ja lähes rajaton velkaantuminen ennen kriisin puhkeamista. Maiden ylivelkaantuessa pankit ajautuivat vaikeuksiin. Valtiot pelastivat pankit, mikä lisäsi valtioiden velkaantumista edelleen. Tavoitellun pankkiunionin avulla edellä kuvattu yhteys pyritään katkaisemaan.

Euroalueen velkakriisin hoitoon liittyy Euroopan keskuspankin (EKP) niin sanottu no bail-out -sääntö, joka teki valtioiden velkakirjoista kriisissä epälikvidejä. EKP:n johtajan Mario Draghin taikasanat – (”Whatever it takes”) kaikki tehdään, mitä tarvitaan velkakriisin hoitamiseksi – pelastivat lopulta eurojärjestelmän hajoamiselta. Eurojärjestelmässä kansallisilta obligaatioilta puuttuu likviditeetin takaaja, sillä keskuspankit eivät periaatteessa saa ostaa oman maan valtion obligaatioita. Epävarmuuden kasvaessa kriisimaiden valtion velkapaperit muuttuvat epälikvideiksi varoiksi, joiden hinnat laskevat ja korot nousevat.

Tällä hetkellä EKP harjoittaa poikkeuksellista rahapolitiikkaa, määrällistä elvytystä ja kasvattaa tasettaan. EKP ostaa erillisen päätöksen perusteella markkinoilta muun muassa valtioiden obligaatioita ja elvyttää näin taloutta markkinakorkojen ollessa nollassa.

Erityisesti saksalaiset ovat nähneet EKP:n lipeävän nyt tehtävistään, ylittävän mandaattinsa ja pyörtävän no bail-out -sääntönsä. Obligaatio-ostoja on perusteltu sillä, että keskuspankin tehtäviin kuulu rahapolitiikan lisäksi rahoitusmarkkinoiden vakaudesta ja toimivuudesta huolehtiminen ja likviditeetin tarjonta.

Tulevien euroalueen kriisien torjuntaan on valtiovarainministeriön tuoreessa raportissa hahmoteltu kahta vaihtoehtoista sopeutumistapaa: markkinakuria tai keskitetyn ohjauksen EMU:a. Olennaista on kuitenkin varautua ja estää kriisien syntyminen etukäteen.

Euroalueen kasvu on tällä hetkellä alamaissa, ja nollakoroista huolimatta miljoonat ihmiset ovat vailla työtä. On onnetonta, että työttömät nuoret odottavat elämänsä alkamista eläköityvässä Euroopassa. Euroalueella tehty talouden sopeuttamispolitiikka ei ole ollut onnistunutta.

Nollakoron tilanteessa euroalueen laajuisen fiskaalisen elvytyksen pitäisi talousteorian mukaan kuitenkin olla hyvin tehokasta. Monet euroalueelle ongelmia ennustaneet yhdysvaltalaiset taloustieteilijät esittävätkin nyt euroalueelle rakenteita uudistavaa elvytystä.

Kirjoittaja toimii taloustieteen professorina Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa.