Kuhmoisten korpiladut kutsuvat

Tänä talvena on saatu nauttia kelpo hiihtotalvesta. Pakkanen on pysytellyt viikkokausia pikkulukemissa ja luntakin on riittänyt, ei ylenpalttisen runsaasti, mutta riittävästi. Kunnallisten konelatujen lisäksi hiihtoelämyksiä löytyy muualtakin ja lähempää kuin arvataankaan. Kuhmoisten Puukkoisten maisemissa paikalliset kyläaktiivit ovat jo useampana talvena ylläpitäneet 40 kilometrin latureittejä.

PERINTEINEN VANHAN ajan retkilatu kiertelee Ouninpohjan jylhien metsien ja mäkien kautta Isojärvelle, jossa voi nauttia kansallispuistoa sivuavista jäälakeuksista. Pitkät ja kapeat Matkusjärvi ja Alainen Savijärvi ovat upea kokemus kapeine kannaksineen, välillä latu kulkee aivan sulan salmen vieressä. Ja ladut on vedetty järvien molempien rantojen tuntumaan, joten aina voi valita tuulensuojaisimman reitin eikä tarvitse tulla samaa latua takaisin.

Reittivalintoja voi tehdä omien mieltymysten mukaan ja latujen ääreen pääsee niin Jämsän, Kuhmoisten kuin Länkipohjankin suunnasta.

PUUKKOISTEN KYLÄLLÄ vaihtelevat järvet, pellot ja metsät ja Kalkkinen-järven nuotiosaaren taukopaikan varustelutaso kutsuu istahtamaan. Kyläpäällikkö Riitta Äikkään Korpipaarissa on avoimet ovet aina, kun talonväki on kotosalla. Reitiltä löytyvät myös asialliset opasteet, jopa karttoja on jaossa. Kyläpäällikkö vakuuttaa, että ladut pidetään kunnossa niin kauan kuin kelejä suinkin riittää.

Puukkoisten korpiladut tarjoavat paitsi rikkumatonta luonnon rauhaa, myös huikaisevia maisemia, joita yleensä on totuttu etsimään paljon pohjoisemmasta.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen Jämsän aluetoimittaja.