Kuiva akka tahtoo tuhkauksen

Taas on käynnissä joku peruskriisi. En usko, että se on klassinen kolmenkympin paniikki, sillä mieleni ei tee vaihtaa miestä, palauttaa vauvaa, leikata tukkaa tai karata Afrikkaan ikuisiksi ajoiksi piiloon salanimellä Pirjo. Joskin mystinen katoaminen jonnekin erittäin kauas käy toisinaan (vain salassa) mielessä. Näin silloin, kun lapsi karjuu, koira pieree ja kotona juttelee muina naisina elottomille esineille.

Mutta se nyt on varmaan ihan normaalia kotiäidin arkea.

KRIISINI PAHENI kun uudessa Hyvä Terveys -lehdessä kerrottiin, kuinka ilman harjoitusta ihmisen lihasmassa alkaa vähetä 30 ikävuoden jälkeen noin prosentin vauhdilla. Lisäksi kaikki kuulemma muuttuu, kun 40 ikävuotta on käsillä. Hyvään Terveyteen haastateltu liikuntagerontologi kertoi, että silloin loppuu ihmisen takuuaika.

Hedelmällisin kausikin alkaa olla ohi, eli parasta ennen umpeutuu.

Toisin sanoen alamäki alkaa ensi vuonna ja hyvällä tuurilla sitä on kymmenen vuotta vielä hyvässä terässä.

Jee jee. Että johan tässä on jo elettykin, kiitti vaan.

NIINPÄ meillä käytiin jälleen saunan lauteilla normaalin kepeä sunnuntaikeskustelu. Halusin nimittäin tietää, millaiset hautajaiset järjestäisin, mikäli siippa sattuisi heittämään veivinsä juuri tällä istumalla. Tuhkaus vai arkkuhautaus? Minne? Hautakivi? Virsiä?

Ihan oikeasti en tiennyt mikä on puoliskolle tärkeää. Itse sanoin haluavani tuhkauksen, mutta paikka, minne miehen pitää ne viskata jääköön salaisuudeksi. Niitä kun ei vissiin saa pöllyytellä minne sattuu.

Mies oli samaa mieltä, hänkin haluaa tuhkauksen, ei mitään arkkuun mätänemistä. Mutta minne, se jäi vielä auki.

No, minkäslainen tilaisuus se tuhkien heittäminen sitten on, tiedustelin. Ai, että sääkin olit yks tuhkamuna ja viuh. Mies hirnui, hänen mielestään se oli hauskaa. Minun tuhkiani heittäessä hän voisi sitten sanoa, että olipa kuiva akka. Tai vastaavaa.

No joo, pakkohan tuollaista keskustelua on jotenkin maustaa, ettei mene liian vakavaksi.

SAMALLA OLI PUHETTA vielä huonommasta vaihtoehdosta. Entä jos käy niin kökösti, että jää henkiin, mutta on piuhoissa kiinni tajuamatta mistään mitään. Mitkäs sitten on toimintaohjeet?

Mietimme, että ennen elinten luovutusta voisi kyllä pitää jonkinlaisen karenssiajan. Jos nyt sattuukin tulemaan sellainen ihmeherääminen. Emme vielä päättäneet kuinka pitkään pitää odottaa, se on mietinnässä.

Sitten pohdimme vielä sitä, kuinka nopeasti saa etsiä uuden sängynlämmittäjän, jos toinen heittää veivinsä. Tässä vaiheessa aiheeseen jo hieman kyllästynyt mies vastasi, että samana iltana tietysti baariin...

NYT SITTEN tietysti pohdimme tarvitsemmeko testamenttia. Testamenttia, siis niinkuin jotkut vanhat ihmiset!

Rai rai, kyllä tämä kevät on sitten ihanaa ja piristävää aikaa!

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja.