Kuka saa keskustella?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön toimet laajasti lähes kaikkia työikäisiä suomalaisia koskettaneen kiky-sopimuksen yhteydessä ovat saaneet aikaan kiivasta keskustelua. Osa asiantuntijoista on tuominnut Niinistön keskustelut työmarkkinajohtajien kanssa perustuslain vastaisina. Toiset ovat nähneet sen presidentin rooliin luontevasti kuuluvana yhteiskunnallisena vaikuttamisena.

Presidentin rooli on moninainen. Vaalien alla kampanjoissa vedotaan kansalaisiin paitsi presidentin virallisten, perustuslain mukaisten tehtävien teemoilla myös lähes kaikella ihmiselämän eri vivahteisiin liittyvillä kysymyksillä. Monet teemoista liittyvät virallisiin valtaoikeuksiin, mutta harva kansalainen tekee pohdintansa ehdokkaiden välillä vain ja ainoastaan niiden perusteella.

Presidentin merkitys valtion päämiehenä ja ylipäällikkönä on huomattavasti suurempi kuin viralliset valtaoikeudet. Jokainen presidentti myös itse luo sitä liikkumatilaa jossa toimii.

Kansainvälisen turvallisuuspoliittisen tilanteen muuttuminen on muuttanut myös niitä odotuksia, joita kansalaisilla on presidentin roolia kohtaan. Ulkoisten uhkien kasvaessa tarve kansaa yhdistävälle ja joukkoja kokoavalle presidentille lisääntyy.

Niinistö on alusta alkaen ilmoittautunut arvojohtajaksi, joka ottaa kantaa yhteiskunnallisiin teemoihin laajasti. Näin hän on jo vaalien alla kertonut toimivansa ja sitä kansa häneltä myös odottaa. Tuntuu aika oudolta ajatukselta, että kiky-sopimuksen kaltaisessa koko yhteiskuntaa laajasti koskettavassa asiassa presidentin kannanotot ja arvovaltavaikuttaminen olisivat kiellettyjä.

Ulkoministeri Timo Soini on myös törmännyt toistuvasti siihen, mitä saisi sanoa ja mitä ei. Soini on pitänyt johdonmukaisesti linjansa, jossa hän tuo aktiivisesti ja aloitteellisesti esille omaan vakaumukseensa perustuvat näkemyksensä, vaikka ne poikkeavatkin hallituksen linjasta.

On ymmärrettävää, että abortin tyyppiseen, joka tapauksessa eettisesti monimutkaiseen kysymykseen tartutaan hanakasti. Soinin tyyli ottaa kantaa myös provosoi, ehkä se on tarkoituskin.

Yhteiskunnallisen keskustelun ja siihen liittyvän, paljon kaivatun moniäänisyyden näkökulmasta tuntuu kuitenkin erikoiselta, että poliitikolta, vaikka hallituksen ministeriltäkin, vietäisiin perusoikeuksiin kuuluva oikeus ilmaista omaan vakaumukseensa perustuvia kantoja poliittisiin kysymyksiin.

Yliopistomaailmassa ja tiedeyhteisössä on ollut ihanteena, että tiede korjaa itse itseään ja virheelliset väittämät ja argumentaatio korjataan paremmilla argumenteilla. Tieteen vapaus, julkisuus ja avoimuus ovat periaatteita, joita yliopistolaitoksen tiedeyhteisönä tulee varjella.

Toisaalta yliopisto on paitsi tiedeyhteisö, myös julkisesti rahoitettu laitos, joka on riippuvainen yhteiskunnallisesta asemastaan ja yleisestä hyväksyttävyydestään. Siksi siihen kohdistuu myös ulkoisia paineita. Tämä on nähty professori Tapio Puolimatkan kannanotoista nousseessa kohussa.

Kun tiedeyhteisön jäsen esittää julkiseen keskusteluun valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä ja julkisuuden kautta paine kohdistuu yliopistoon työnantajana, joutuvat periaatteet koetukselle. Vastataanko keskusteluun keskustelulla vai vaiennetaanko keskustelu. Yliopiston johto joutuu väkisinkin puun ja kuoren väliin.

Keskustelun siirtyminen sosiaaliseen mediaan muuttaa keskustelijoiden käyttäytymistä. Eräs takavuosien akateeminen tuttavani päivitti, miten eräällä pääkirjoitustoimittajalla oli poikkeuksellisesti kerrankin hyvä kirjoitus. Toinen siihen kommentoi, että hänen mielestään kyseisen kirjoittajan kirjoitukset ovat useinkin hyviä. Tämän aloittaja kuittasi viittaamalla väheksyvästi toimittajan kohderyhmään.

Keskustelu on niin helppo vaientaa leimaamalla toiset ja pysymällä omassa kuplassaan. Eivätkä tästä ole vapaita sen enempää tiedostavat ja suvaitsevaiset akateemiset piirit kuin työmaan kahvitunnin jussit ja petteritkään.

Moniääninen, toisia ihmisiä ja erilaisia mielipiteitä kunnioittava ja avoin keskustelu on tärkeä yhteiskunnallisen toiminnan ja osallistumisen muoto ja demokratian edellytys. Vaarana on, että keskustelemme kukin omassa kuplassamme ja kieltäydymme kuulemasta toisia näkemyksiä.

Ei kai hyvää keskustelua saada aikaan sillä, että suljemme korvamme toisilta ääniltä, kiellämme jonkun osallistumisen keskusteluun tai huudamme niin kovaa, että muita ääniä ei kuulu. Toisia kuunnellessa avautuu samalla mahdollisuus tarkastella omiakin näkemyksiä.

Kirjoittaja on kunnanjohtaja.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .