Kummitustarina saa katsojan kiljumaan

Katsoin Netflixiltä The Haunting of Hill House, koska ystäväni sanoi sen olevan niin pelottava, ettei ymmärrä miksi edes pakottaa itsensä moista katsomaan. Pidän kauhuleffoista kunhan minun ei tarvitse katsoa niitä yksin. Kauhun katsominen yksin on mielestäni terveen järjen vastaista ja sulaa hulluutta.

Sukelsin Hill Housen maailmaan sopivasti Halloweenin aikoihin. Ehdin jo muutamaan kertaan naurahtaa ääneen, että mikäs tässä nyt niin ”hurrrrrrjan” pelottavaa on. Taisin myös sanoa jotain sellaista kuin, että yliluonnolliset jutut eivät siirry peloksi arkeen, mutta ihmisten hulluus ja julmuus kauhuleffoissa saattaa käydä mielessä tosi elämänkin pimeillä kujilla. Vain hetki lausahduksen jälkeen kiljuin ääneen ja myöhemmin melkein itkin säikähdyksestä. Niin, että ”ei ole pelottavaa, ei yhtään”.

Huomasin sarjan heijastuvan myös arkeeni siten, että aina välillä tulin vilkaisseeksi vähän useammin olan yli. Että mikä se siellä pimeän huoneen nurkassa oikein väijyy. Onko se vain tuoli, jolle on nostettu vaatteita vai ehkä kuitenkin kuolleista palannut vainaja.

Shirley Jacksonin kirjaan perustuva The Haunting of Hill House on ehkä pelottavin tv-sarja jonka olen koskaan nähnyt. Kirjaakin on kiitelty 1900-luvun parhaaksi kummitustarinaksi. Muun muassa Stephen King listaa sen suosikkeihinsa. Suosittelen sarjaa lämpimästi kaikille, jotka pitävät pelästymisestä. Lupaan melkein tarjota kahvit, jos et säpsähdä kertaakaan ruudun edessä sarjan aikana.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .