Kun Saarasta tuli meidän tyttö

Ensi supistiin, että meidän Saara Aalto edustaa ehkä Brittejä tulevissa Euroviisuissa. Ennen kuin huhut kasvoivat ihan loputtomiin mittoihin, niiltä katkaistiin siivet ja kerrottiin, että Saara edustaakin Suomea. Kappaleeksi valitaan yksi Aallon tulevalla levyllä julkaistavasta skipaleesta.

Tästä nousi armoton valitus, sillä ”onhan se nyt epäreilua, etteivät suomalaiset pääse valitsemaan edustajaansa”. Ikään kuin me päättäisimme missiedustajistamme Miss Universum-kisoihin tai urheilijoistamme olympialaisiin.

Nähdäkseni oikeasti valittamisen syytä on artisteilla, jotka ovat tähdänneet Uuden musiikin -tv-kilpailuun ja jäävät nyt tekeleittensä kanssa nuolemaan näppejään. Ajatukseen, että muusikot tekivät turhaa työtä kilpistyy kuitenkin Euroviisurumban surkuhupaisuus. Lehdelle soittelemaan jääneillä biiseillä ei ole arvoa oikeassa musiikkimaailmassa.

Itse elättelen toiveita, että Saarasta tulisi meidän lisäksi myös Brittien edustaja. En tiedä onko moinen kielletty jossain viisupykälissä, mutta olisihan se hauskaa seurata, kuinka Suomi100 asu muuttuisi Brittien edustuspukuun. Että meidän Saara se siellä vaan painaa.

Surullista on toki sekin, että Saarasta tuli ”meidän” vasta sitten kun hän pärjäsi maailmalla. Aikaisemmin hän oli vain se Saara Aalto, joka on kyllä kiistämättä tosi taitava, mutta josta emme silti innostu niin paljon, että varsinaisesti fanittaisimme häntä. Mutta koska englantilaiset pitävät hänestä, mekin pidämme. Tavallaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.