Kun hipsteri luukutti heviä

Biologian- ja maantiedon opettajana työskentelevä pikkuveljeni sai 7.–9. luokilla olevilta oppilailtaan palautetta. Positiivisimmat niistä kuulostivat tältä: ”Ope on komea ja ihana” sekä ”Oot meijän paras ope”, mutta kaikista hämmentävin palaute kuului näin: ”Hipsteri”.

Urbaanin sanakirjan määritelmän mukaan hipsteri tarkoittaa keskiluokkaista nuorta aikuista, joka on kiinnostunut valtavirrasta poikkeavasta muodista ja kulttuurista. Jo 1940-luvulla sanaa käytettiin jazzpianisti ja -laulaja Harry ”The Hipster” Gibsonin lisänimenä ja sittemmin jazzmuusikoiden elämäntyylin kuvaamisessa.

Converse-tossuissa, kapeissa farkuissa ja parkatakissa kulkeva pikkuveli on joskus jopa kasvattanut ironiset viikset, mutta Flow-festivaaleilla hän on käynyt vain porteilla kääntymässä. Suurin ero hipstereiden ja veljeni välillä on musiikkimaku. Kovana musiikkidiggarina hän on jo kymmeniä vuosia luukuttanut muun muassa seuraavia bändejä: Metallica, Children of Bodom, Sentenced, Before the Dawn, The Haunted ja The Crown.

Musiikkimaun perusteella kitaraa soittava veli on hipsterin sijaan hevari, vaikka ei irokeesitukassaan näytä siltä. Nuorempana hän jopa innostui rustaamaan työhakemusta, kun lähikaupan hevi-osastolle haettiin työvoimaa. Hakemus jäi lähettämättä, koska kaupalla oli pulaa hedelmä- ja vihannesosaston työntekijöistä, ei musiikkimiehistä.

Toinen pikkuveljeni, ”asfalttiprinssi”, on viettänyt reilut kymmenen vuotta skeittilaudan päällä. Melko huolettomasti ja iloisesti rullaileva veli suhtautuu skeittaukseen kuitenkin suurella vakavuudella. Villi, mutta silti kesyttämätön harrastus on muuttunut jo elämäntavaksi.

Skeittauksen parissa kuluu vuoden aikana kymmeniä rullalautoja ja tossupareja, jotka päätyvät roikkumaan puihin tai sähkölangoille. Kun pitkään harjoiteltu temppu reilillä eli metallikaiteella onnistuu, muu skeittiporukka palkitsee rullailijan taputuksilla. Alakulttuurin ympärille syntynyt me-henkisyys ja vapaus; juuri niistä nauttii musiikkialaa opiskeleva ja rumpuja soittava pikkuveli.

Vaikka pikkuveljet ovat luonteiltaan kovin erilaisia, niin ainakin kaksi asiaa heitä yhdistää: hillitön parran kasvu ja metallinen musiikkimaku. Myös isosisko sai olosuhteiden pakosta aikoinaan tuntumaa sähkökitaran säröiseen soundiin.

Nuoret ja nuoret aikuiset ovat läpi vuosikymmenien halunneet erottautua milloin mistäkin: aikuisista, massasta, vastakkaisesta sukupuolesta. Erottautuminen on onnistunut pukeutumistyylillä, hiusmuodilla, puhetavalla tai vaikka musiikkimaulla.

On ollut hippejä, beatnikkejä, poppareita, punkkareita, rokkareita, diinareita, teddyjä, gootteja, hevareita, satanisteja ja streittareita. Nykyisin muun muassa milleniaalien, ponittajien, nörttien, emojen, pissisten ja fruittarien ansiosta nuorisokulttuuri on ennen näkemättömän kirjavaa, laajalle pirstaloitunutta ja kaupallistunutta.

Eniten nykyajasta viestii sen hybridiluonne. Ulkonäkö voi viestiä aivan jotain muuta kuin mitä aatteet ovat. Esimerkiksi hipsteri-veli ei edes itse tiedostanut edustavansa jotain tiettyä ryhmittymää, siis ulkoisten tunnusmerkkien perusteella. Aatteellisesti hän tulee aina olemaan luontoa suojeleva ja eläimiä rakastava, hevimusiikin suurkuluttaja. Tämä pätee myös skeittari-veljeen.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja ja vapaa toimittaja.