Kun joulu on yhtä ahdistusta

Suhtautumiseni jouluun on muuttunut seitsemäntoista Suomessa vietetyn vuoden aikana melko rajusti. Suomeen olemme perheeni kanssa tulleet aikoinaan juuri joulun alla ja muistan edelleen sen kylmän talven ja pitkät joulupyhät.

Joulu oli meille, niin kuin monelle muulle maahanmuuttajaperheelle, pitkään ahdistavaa juhlan aikaa, jolloin eristäytyminen omista sukulaisista konkretisoitui. Pääsiäistä, juhannusta ja vappua juhlitaan ystävienkin kanssa, mutta jouluna keskitytään lähimmäisiin: isovanhempiin, täteihin, serkkuihin ja kaikkiin niihin, jotka meiltä Suomesta puuttuivat.

Lukioikäisenä joulun tuomaa ahdistusta teki mieli juosta karkuun. En kestänyt pahimmillaan jo lokakuussa alkanutta hössötystä. Joka puolella kaikui yksi ja ainut asia; joulu, joulu ja joulu. Halusin pois ja unohtaa kuuluvani siihen pieneen marginaaliryhmään, joiden kotiin ei tule joulua.

Kerran pakkasimme tavarat laukkuihin ja lähdimme joulua karkuun ulkomaille. Kirkkaassa muistissa ovat ne kerrat, jolloin koko perheen voimin naputimme sormiamme pöytään ja laskimme minuutteja pyhien päättymiseen. Kun Suomi palasi joulun vietosta takaisin arkeen, tunne oli kuin kivi olisi tippunut sydämeltä.

Ilman mitään järkevää selitystä joulu koskee nykyään meidänkin perhettä. Ei tietenkään niin perinteisesti kuin voisi kuvitella, mutta ikkunoihin ripustetut jouluvalot, kodin punaista puhuva sisustus ja jouluherkut symbolisoivat joulua. Tämä todistaa sen, ettei sanonta "erilaisuudet täydentävät toisiaan" ole turha. Kulttuurien välisiä vaikutteita voi omaksua ilman, että niitä itse tiedostaa.

Parista viime joulusta onkin jo kivoja muistoja. Pyhistä olemme nauttineet rauhallisin ja iloisin mielin, ja levollisina ajatelleet toisella puolella maailmaa asuvia sukulaisiamme. Mielestäni olemme olleet etuoikeutetussa asemassa, kun olemme saaneet oppia, miten suomalaiset viettävät joulua.

Jouluisena päivänä minusta on ihanaa kävellä pitkin Jyväskylän Kauppakatua samalla, kun italialainen katusoittaja Gerry Rosi laulaa taustalla joululauluja. Mietin innolla, mitä antaisin elämäni tärkeimmille ihmisille joululahjaksi. Kaikista eniten rakastan sitä joulun tuomaa rauhaa ja yhdessäoloa.

Tänä jouluna yksi asia on varma. Joulusuklaata aion syödä niin, että napa paukkuu.

Jos säät sallivat, aion viime vuoden tapaan ahtautua veljeni ja hänen ystäviensä muodostamaan jääkiekkoporukkaan ja sotkea pelit niin pahasti kuin nainen vain voi.

Hyvää joulua! Eli kurdinkielellä: Céjna te piroz be!

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen vuorontekijä ja avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.