Kun kukaan ei nouse esiin

Se riski tiedettiin. Sama riskihän on leijunut JYP:n yllä jo useamman vuoden. Riski perustuu itse asiassa seuran toimintastrategiaan - tapaan, jolla uusi joukkue kootaan.

Pohjalla on edellisen kauden miehistö, josta yleensä muutama ratkaisija lähtee kirkkaampien valojen ja isompien seteleiden perään. Heidän tilalleen vahvistuksiksi haalitaan tuntemattomia mestisjyriä tai urallaan ailahtelevasti pelanneita, scouttauksen mukaan potentiaalisia kavereita. Loput nostetaan omasta tuotannosta.

Strategia on periaatteessa erinomainen. Voidaan saada halvalla timantteja a'la Jarkko Immonen, jotka hiotaan Hippoksella parhaaseen loistoonsa. Samalla seura antaa nuorilleen viestiä siitä, että pelipaikka ylhäältä on omilla näytöillä otettavissa.

Näin kasataan urheilullisesti potentiaalinen joukkue ilman taloudellisia riskejä. Eipä ainakaan tarvitse käyttää rahaa ns. valmiisiin pelaajiin, jotka ovat jo hankkineet kannuksensa - ja samalla ison hintalappunsa.

Riskinsä JYP:n strategialla kuitenkin on. Hyvä potentiaali on nimittäin eri asia kuin hyvä joukkue. Miten käy, jos kukaan ei nousekaan johtamaan? Jos kukaan ei nosta kunnolla tasoaan? Mitä jos joukkueessa on viisi kentällistä perushyökkääjiä, muttei yhtäkään ratkaisijaa? Jos mestisjyrät ovatkin vain mestisjyriä, eikä edes Matti Alatalo saa hankintojen potentiaalista yhtään aiempaa enempää esiin.

Viime pelien perusteella näiltä ajatuksilta ei voi välttyä.

Tuomas Vänttisestä tai Ilari Filppulasta ei ole ollut nousemaan pelillisiksi liidereiksi. Eikä Jukuriduo Piiroinen-Sipiläinen pelaa yhtään paremmin, kuin vaikkapa omat nuoret Filip Riska ja Jouni Virpiö viime kaudella. Kun vielä Alatalon koulun vanhat oppilaat Carlo Grünn ja Ossi Louhivaara hakevat edelleen läpimurtoaan, on hyökkäyksen johtajapula huutava.

Puolustus ja maalivahtipeli toki toimivat, joten mitään murskatappioita JYP ei tule kärsimään. Mutta hyökkäyksen tehottomuus syö puolustuksen tehokkuuden.

Potentiaalia on parempaan, toistelevat joukkueen pelaajatkin haastattelusta toiseen. Nyt se potentiaali pitäisi vaan pikkuhiljaa alkaa näkymään kentällä.



Pois toisten selkien takaa


Mikä sitten neuvoksi? Muistellaanpa viime kauden huikeaa syysvirettä.

- Me ollaan ennen kaikkea joukkue. Täällä kaikkien on otettava vastuuta. Koska tähtiä ei ole, kukaan ei voi mennä jonkun selän taakse piiloon, Jyri Marttinen paalutti tuolloin taustoja JYP:n yllätyksien takana.

Tähtiä ei ole nytkään, mutta "Jyssyn" logiikka ei silti enää toimi. Pikemminkin tuntuu, että kaikki menevät kollektiivisesti neljän ketjun voimin toistensa selkien taakse. "Ei minua ole hankittu tänne johtamaan, vaan pelaamaan varmaa peruspeliä" -ajattelu on vallannut hurrikaaninutut.

Silti Marttisen ajatuksissa piilee menestyksen siemen. Jos kerran on niin, ettei JYP:n rosterista löydy johtavaa hyökkääjää tai hyökkäysketjua, niin sitten vastuun ja johtajuuden on jakauduttava. Jos Filppulasta, Vänttisestä, Grünnistä, Louhivaarasta ja kumppaneista ei ole 40 pisteen profiilipelaajiksi, niin ratkokoon sitten vuorotellen niitä pelejä.

Mutta sekin vaatii esiin nousemista ja toisten selkien takana kyyhöttämisen lopettamista. Pahalta näyttää niin pitkään, kun vastuunottoa, pelirohkeutta, suoraviivaisuutta ja ratkaisuhalukkuutta ei löydy kuin hetkittäin ja harvoilta hyökkääjiltä.

On tietysti olemassa myös toinen ratkaisu. Joukkueen vahvistaminen.

Nyky-JYP huutaa kuin yhdestä suusta yhtä vahvistusta: johtaja-maalintekijää. Kovissa peleissä kovaksi keitettyä peluria, joka heitettäisiin aina jäälle, kun JYP on viimeisellä minuutilla maalin tappioasemassa.

Saisikohan sellaisen vaikka vaihdossa kolmeen peruspelaajaan?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.