Kun kunnista tulikin etäisiä

Perinteisesti Suomen keskusta on profiloitunut vahvasti kuntapuolueeksi. Tällä vaalikaudella kuntapuolueen nimeä voisi hyvin kantaa myös kokoomus.

Kokoomus tosin liputtaa vahvojen eli mahdollisimman suurien kuntien puolesta. Keskusta taas puolustaa maaseudun pienten kuntien olemassaoloa.

Olin taannoin seminaarissa, jossa kokoomustaustainen ministeriön virkahenkilö hehkutti suomalaista kuntamallia. Hänen mukaansa kunta on sellainen suomalainen hallinnollinen innovaatio, jota ihmetellään ulkomaillakin.

Kunnan erinomaisuus perustuu hänen mukaansa siihen, että kaikki asukkaille tarpeelliset hallinnonalat ovat lähellä, jolloin ihmisten elämää voidaan ajatella kokonaisuutena kehdosta hautaan. Kunnilla on kaikki rakenteet jo valmiina, kehuminen jatkui.

Kuntamallin hehkutus muistui mieleeni lomamatkalla Skotlannissa. Yhteistä Suomelle ja Skotlannille on, että ne ovat Euroopan harvaanasutuimpia alueita. Välimatkat ovat pitkiä, pieniä kyliä on paljon ja suuria kaupunkeja muutamia. Väkimääräkin on jotakuinkin sama. Ja on ihmisten luonteenpiirteissäkin samankaltaisuutta.

Yhteistä Suomelle ja Skotlannille on myös se, että syrjemmällä olevat maaseutukylät uhkaavat tyhjentyä.

Silti jäi tunne, että Skotlannissa kylät ovat onnistuneet taistelemaan tyhjentymistä vastaan ehkä hieman menestyksekkäämmin kuin Suomessa. Aivan kaikkia palveluja ei ole viety ja yllättävästi jotain uutta on tullutkin, kuten yliopisto.

Harvaan asutulle Ylämaalle ja pohjoisen suurille saarille on pari vuotta sitten perustettu hajautettu yliopisto University of the Highlands and Islands (UHI). Useilla paikkakunnilla toimivien ja eri tavoin profiloituneiden yksiköiden tarkoituksena on hillitä nuorison muuttamista koulutuksen perässä pois isoihin kaupunkeihin.

Meillä suunta on tasan päinvastainen: palvelut – olipa kyse koulutuksesta tai terveydenhoidosta – halutaan keskittää isoimpiin keskuksiin.

Skotlannissa hallintoalueet ovat suuria, niitä on 32 ja terveydenhuollossa 14. Meillä hallintoalueita eli kuntia on 320.

Miten Suomen kunnista, joiden hehkutetaan olevan asukkaita lähellä, onkin tullut etäisiä ja asukkaiden tarpeisiin heikohkosti vastaavia?

Kyse ei varmasti ole suomalaisten kyvyttömyydestä taistella itselleen tärkeiden asioiden puolesta, asuivatpa he pienissä kylissä tai suuremmassa kunnassa. Tämän voi päätellä jo lukemalla lehtemme mielipidepalstaa.

Sen sijaan kyse voi olla päätöksenteon painopisteen muutoksesta kunnissa.

Parempina aikoina kuntien päättäjät miettivät sekä sisältöjä että kustannuksia. Nyt päätöksentekoa ohjaavat vain kustannukset.

Kuntapäättäjät ajattelevat – tai ovat pakotettuja – ajattelemaan vain rahaa ja kuluja. Sisältö, eli se mitä rahalla pitäisi saada ja mihin se lopulta on järkevää käyttää, on unohtumassa. Ilmassa leijuu paniikki siitä, että kulut pitää nopeasti saada alas. Muulla ei ole väliä.

Kulujen vähentäminen on tärkeää, mutta parasta säästöä olisi punnita pitkällä tähtäimellä, mihin rahat kannattaa käyttää ja mihin ei. Tällöin päätöksenteossa joutuu miettimään myös päätöksen vaikutuksia, ei vain nopeaa kulujen alentamista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.