Kun kypärästä tuli potta

Kuvittele itsesi aikansa eläneen, vaihteettoman polkupyörän selkään. On kaunis syyspäivä, ruskan värjäämät lehdet koristavat kosteaa asfalttitietä. Ilma on happirikas ja kasvojasi leyhyttelevä tuuli tuoksuu aivan rankkasateelta.

Jatkat pyöräilyä hieman poissaolevana, ajatukset keskitettyinä henkeäsalpaavan kauniiseen puistomaisemaan. Taivasta kohti kurottelevat koivut ovat jo pudottaneet lähes kaikki lehtensä, suurin osa niistä kelluu nyt keskuspuiston lammen pintavedessä.

Pysähdy nyt hetkeksi ja mieti. Mitä jos kaikki ei menekään aivan kuten elokuvissa, jos kaikesta varovaisuudesta huolimatta tasapainosi pettää ja kaadut? Oletko aamulla kotipihalta lähdettyäsi jättänyt kypäräsi roikkumaan varaston puuseinälle varmana siitä, että onnettomuudet eivät voi osua kohdallesi? Siinäpä se. Suurin osa meistä nuorista ainakin on.

Muistan vieläkin, yli viiden vuoden jälkeen, elävästi poliisin vierailun koulullamme. Ei, en muista sanatarkasti hänen luentoaan pyöräilykypärän tärkeydestä, mutta muistan kananmunan.

Poliisi seisoi koulun liikuntasalissa, aivan lavan edessä. Kädessään hänellä oli kananmuna, jonka hän kertoi kuvaavan ilman kypärää pyöräilevän ihmisen päätä onnettomuuden sattuessa. Kenties arvaattekin, mitä seuraavaksi tapahtui. Kyllä vain, poliisi tiputti munan, joka tietenkin särkyi heti kopsahtaessaan lavalle. Kananmuna vertauskuvana sai minut jo tuolloin heräämään kypärän korvaamattomuuteen.

Tuolloin suurin osa minunkin luokastani vannoi kypärän nimeen, mutta toisin kävi. Tätä nykyä, peruskoulun lähestyessä loppuaan, vain harva noista ihmisistä suojaa päänsä tuolla halvalla henkivakuutuksella.

Suomen tieliikennelain mukaan polkupyöräilijän sekä pyörän kyydissä olevan matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää. Lailla ei kuitenkaan ole juuri lainkaan konkreettista merkitystä, koska kypärättömyyttä ei ole säädetty rangaistavaksi.

On totta, että poliiseilla on varmasti tärkeämpääkin tekemistä kuin ilman kypärää pyöräilevien sakottaminen. Totta on myös, että sakottaminen vähentäisi pyöräilyä, mikä puolestaan vähentäisi ihmisten liikkumista omia fyysisiä varoja käyttäen.

Muutos ei siis lähde laista. Tuo muutos, joka voisi vähentää pyöräilijöiden kuolemia kahdella ja loukkaantumisia yhdellä kolmanneksella, lähtee meistä itsestämme.

Pyöräilykypärän käytön yleistyminen Suomessa on loistava uutinen. Se, että juuri nuoret hangoittelevat sen käyttöä vastaan, ei ole. Miksi juuri me, joilla on koko elämä edessämme, koemme ulkonäön turvallisuutta tärkeämmäksi?

Ehkä kyse ei olekaan vain siitä, että kypärä saa pään näyttämään luonnottoman suurelta. Sosiaaliset paineet vaikuttavat yhä nuorempiin, jotka tahtovat kipeästi olla kuin vanhemmat sisaruksensa tai kaverinsa. Tämänkö takia he ottavat kypärän pois päästään heti, kun vanhemman silmä välttää?

Vain harvalla nuorista on tarpeeksi vahva itsetunto ollakseen erilainen. Kypärää käyttävät nuoret saattavatkin saada osakseen oudoksuvia katseita ikätovereiltaan, mutta miksi? Eikö kypärän käyttäminen kerro ainoastaan rohkeudesta ja siitä, että nuori kokee pääkoppansa hiuksiaan tärkeämmäksi?

Muutos ei tapahdu yhdessä yössä. Jokainen kuolema ja loukkaantuminen pyörällä ajettaessa on silti liikaa, ja siksi kannustankin jokaista miettimään omaa kypäränkäyttöä. Kypärä ei välttämättä ole tyylikäs tai asukokonaisuuteen sopiva, mutta onko sillä tositilanteen tullen väliä? Ei minusta.

Ja teille kypärä päässä kurvaileville nuorille, olkaa ylpeitä itsestänne! Todellista rohkeutta on uskaltaa kulkea omaa polkuaan muiden mielipiteistä välittämättä, koska kuten kaikki tiedämme, ihmisellä on vain yksi pää.

Kirjoittaja on muuramelainen 9-luokkalainen, joka oli TET-harjoittelussa Keskisuomalaisessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.