Kun sinä olet kone

Tiedätkö sen fiiliksen, kun olet kone”, hän kysyi loppiaisena julkaistussa blogikirjoituksessaan.

En tiennyt. Nyt minulla, ja varmaan aika monella muulla, on uusi suosikkiurheilija. Hän on Noora Toivo, 24-vuotias 400 metrin aitajuoksija. En ole koskaan nähnyt hänen juoksevan, mutta luin sen tekstin, jossa hän kertoi, ettei jaksa enää urheilla. Että hän paloi loppuun.

Nooran ja tuhansien muiden nuorten ihmisten poteman tilan voisi diagnosoida Rion syndroomaksi. Sen keskeisin oire on pakkomielteinen halu päästä urheilemaan Rio de Janeirossa kesällä 2016 järjestettäviin olympialaisiin.

Itse pelaan sählyä alueen alimman sarjatason alaloppusarjassa. Urheilua se ei ole, liikuntaa kyllä, parhaimmillaan jopa kivaa. Urheilun ja liikunnan pitäisi tuottaa hyvinvointia. Tekemisen ja katsomisen pitäisi olla hauskaa. Silti kilpa- ja pelikentillä hymyt ovat usein aika harvassa – myös siellä vitosdivarissa.

Tietenkään kyse ei ole vain urheilusta. Ei Noora Toivonkaan tapauksessa. Hän opiskelee kokopäiväisesti, tekee töitä, etsii sponsoreita, harjoittelee. Ystäviäkin pitäisi nähdä.

”Tee enemmän, tee kovempaa, tee paremmin, ole POSITIIVINEN! Mene, tee, paina, hymyile, tee, mene, suorita, onnistu.”

”Kotona ahdisti melkein koko ajan. Liikaa tehtävää, liian vähän aikaa ja sitäkin vähemmän energiaa niiden asioiden tekemiseen.”

Ja lopulta:

”Mistä tämä on tullut? Miten voi olla näin paha olla. Miksi? Mikä mua vaivaa?”

Välillä tuntuu, että ihminen on vähän niin kuin kasvuun kiihdyttävä pienyritys: tärkeintä on menestyä, mikä tarkoittaa käytännössä, että tehdään koko ajan ihan kaikkea – ja paljon.

Maajoukkuetason aitajuoksijan burnoutista kertova avoin kirjoitus on syvän kumarruksen arvoinen teko siksi, että kaikesta psyykkiseen valmennukseen liittyvästä julkisesta hössötyksestä huolimatta urheilijan epäonnistuminen on yhä melkoinen tabu.

Suomeksi se tarkoittaa, että urheilijan inhimillisyys on tabu.

Nuo huippuunsa viritetyt superolennot sinivalkoisissa asuissaan edustavat meitä, jotka makaamme sohvilla ja nypimme t-paidoista ulos tursuavien mahojen keskeltä napanöyhtää.

Nyt se tärkeä juttu: Moni napaansa tv:n ääressä kaivava kärsii samoista paineista kuin se lahjakkuus, joka on valinnut tiekseen urheilun. Kaikkeen pitää ehtiä. Töissä on pakko painaa, salille ennätettävä ainakin kolmesti viikossa, sosiaalista elämää pidettävä yllä, lapsille ja puolisolle annettava laatuaikaa.

Joskus minä olen kone ja kaikki sujuu, seuraavassa hetkessä puhelinsoitto on liikaa.

Noora Toivon blogissa ja Facebook-sivulla on kymmeniä kannustavia kirjoituksia tutuilta ja tuntemattomilta ihmisiltä. Ja sitten on se satunnainen Hannu, kuvan perusteella kylliksi syönyt herrasmies: ”Ei se olympialaisiin pääsy saa olla pääasia, siellä pitää myös menestyä!”

Niin, Noora. Turpa kiinni ja hallille! Olet velkaa meille, jotka emme ole sinusta, harjoittelustasi ja unelmistasi koskaan aiemmin kuulleetkaan.

Sinä olet me.

Uusimmat

Kolumnit

Kolumni: Huutokauppakeisarin ei sovi muuttua massikeisariksi

Kolumni: Tämä suomalaiskomedia aiheuttaa huutonaurua

Kolumni: Tätäkö on länsimainen demokratia?

Kolumni: Nainen, älä sorru kostokroppaan

Sarja sai minut janoamaan verta

Kolumni: Duffismeja ja sähköiskuja

Kuka heistä kolmesta on Ilmavoimien uusi komentaja?

Kolumni: Oispa RD – No nyt on!

Tervehtiminen hiihtoladulla kielletty

Kolumni: Kansallisten symbolien häpäisykin on osa keskustelua

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.