Kunnon road movie on keskikohtaa

Aristoteelisen tarinankerronnan lakien mukaan hyvällä tarinalla on alku, keskikohta ja loppu. Kunnon road movie rikkoo parhaimmillaan tätä perinteistä kerronnantyyliä. Hyvä road movie on nimittäin sujuvasti lähes pelkkää keskikohtaa.

Road movie suomennetaan usein hieman kömpelösti tie-elokuvaksi. Nimenä se kuitenkin kuvastaa hyvin ajatusta keskikohdan täyteisestä elokuvasta. Hyvässä tie-elokuvassa matka on aina päämäärää (ja lähtökohtaa) tärkeämpi.

Road movien -perinne on kotoisin Amerikasta ja Toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta. Tyylilaji on muutenkin perin amerikkalainen. Siinä korostuu vapauden kaipuu yhteiskunnan kahleista ja tietynlainen yksilökeskeisyys. Hyvä tie-elokuva on pohjimmiltaan aina kasvukertomus, jossa päähenkilö näkee elämänsä eri perspektiivistä matkan aikana. Matka tuo muutoksen.

Kesän pitäisi olla tie-elokuvien kulta-aikaa, sillä ne sopivat tunnelmaltaan kuin nakutettu loma-aikaan. Televisiosta lajityypin parhaita edustajia näkee kuitenkin kesällä harvoin (?). Onneksi elokuvia voi aina vuokrata.

Aki Kaurismäen hulvaton Leningrad Cowboys Go America (1989) nähdään liian harvoin televisiossa. Samuli Edelmanin ja Vesa-Matti Loirin Tie Pohjoiseen (2012) sopii leppoisampaa menoa kaipaaville.

Villi meksikolainen Ja äitiäs kans (2001) auttaa pääsemään anarkistiseen kesäfiilikseen. Sideways (2004) on keski-ikäisten miesten viininmakuinen road movie, joka ei auta ikään kuuluvan kriisin iskiessä. Syvällisyyksiä se kuitenkin pakottaa pohtimaan. Ridley Scottin Thelma ja Louise (1991) on feministinen elokuva, ja vain parin asteen päässä ultraväkivaltaisesta Natural Born Killerssistä (1994).

Kesäpäivän voi täyttää myös viihdyttävällä pläjäyksellä keskikohtaa. Silloin ei sadekaan haittaa. Loistavia tie-elokuvia on maailma pullollaan.