Kuolemantuomio ja sen täytäntöönpano Suomessa

On lottovoitto syntyä Suomeen - paitsi jos satut samalla saamaan alkoholia hyvin kestävän fysiikan eli hyvän viinapään ja tavallista herkemmän aisti- ja hermojärjestelmän tai muun psyykkisen erityisyyden. Silloin saatat kuulua siihen joukkoon, joka sairastuu alkoholismiin. Ja alkoholismiin sairastuneista suurelle osalle lankeaa kuolemantuomio.

Suomessa parhaassa iässä olevien miesten suurin kuolinsyy on viina seurannaisineen: väkivalta, onnettomuudet, itsemurhat ja alkoholitaudit.

Alkoholisoitumisen syvetessä olet ehtinyt tavata luvuttoman määrän enemmän tai vähemmän koulutettuja asiantuntijoita terveydenhoidosta, sosiaalitoimistosta, Kelalta, poliisista, sairaaloista, päihdehuollosta.

Kuukaudesta ja vuodesta, joskus vuosikymmenestä toiseen pyörit vastaanotto- ja soittoaikojen tahdittamassa myllyssä, elämäntarinaa kertyy ja asiat kasautuvat eikä kukaan jaksa enää kysellä, missä on alkuperäinen syy, vähiten sinä itse, kun sinulla on tietämistä, miten selvitä toimeentulotuella hengissä päivästä toiseen.

HOITOTOIMENPITEET kilpistyvät siihen, että juot.

Sinulta vaaditaaan sitoutumista raittiuteen, kaljasta luopumista, vaikka kalja on viimeiset vuodet ollut ainoa varma lohtu ja lääke kärsimykseen: masennukseen, ahdistukseen, toivottomuuteen, kipuun, pettymykseen, pelkoihin ja ties mitä itse kullakin tuskana onkin.

Alkoholi ei kuitenkaan vahvista ihmisen tahtoa, mutta tahto raitistua taas on hoidon ehto. Masennuksesta, unettomuudesta, aliravitsemuksesta, ihmissuhteiden, arvostuksen, työn ja tarkoituksen puutteesta kärsivän odotetaan ensin painuvan pohjalle ja jos sitten vielä on hengissä, nöyrtyvän ja päättävän tehdä täyskäännöksen elämässään. Kuinka moni meistä terveistäkään pystyisi niin isoon muutokseen?

JOS tilanteet menevät överiksi, onhan meillä pakkohoito. Kerron esimerkin: kolme päivää ennen suurta suomalaista juopottelujuhlaa juhannusta aikamiespoika tulee vanhaan kotiin pitkästä aikaa, mutta pahassa laskuhumalan riehuntavaiheessa. Ikkunalasit, kirjakaapit, otsat ja ohimot ovat vaarassa.

Lähellä asuva lääkäri kirjoittaa lähetteen pakkohoitoon ja tutkimuksiin. Odotellaan pari tuntia ambulanssin ja poliisisaattueen tuloa. Poika lähtee suosiolla kuten aina.

Parin tunnin kuluttua poika soittaa, että "olen täällä pajukossa, en tiedä missä, odottelin aikani terveyskeskuksen tyhjässä aulassa ja kun ovi oli auki, menin ostamaan mäyräkoiran".

Omainen soittaa terveyskeskukseen. Kyllä tiedetään, poliisi etsii. Ei tarvitse etsiä, omainen tietää. Poliisi ottaa yhteyttä, omaiselle sanotaan. Poliisi ei ota yhteyttä, poika soittelee ja kun kuutisen tuntia on kulunut ja kesäyö hämärtää, omainen lähtee katsomaan pojan tilannetta kymmenien kilometrien päähän, löytää pojan ja vie takaisin terveyskeskukseen.

Siellä ei oteta vastaan, koska poika on humalassa. Poika alkaa hermostua. Tilataan vartija ja poliisit paikalle. Pannaan poika käsirautoihin ja maijaan, missä hän lyö päätä seinään että rutina kuuluu ja omainen pyytää poliiseja katsomaan, ettei tule aivovammaa.

Poliisi panee pojan nippusiteisiin ja heittää paketin takaisin maijaan. Omainen menee kysymään, eikö pakkohoitolähete merkitse mitään ja saa lääkärin tulemaan ulos katsomaan poikaa, missä hän viiden metrin päästä katsottuaan päättää, että ei oteta vastaan, vietävä kotipaikkakunnalle, poliisisaattueessa, viidensadan kilometrin päähän Itä-Suomesta Turkuun.

Omainen siihen, että näin ollen olisi ehkä parempi palata kotiin, kai se siitä selviää taas, mutta siihen terveyskeskus topakoituu, että "ette te sitä nyt voi kotiin viedä, kun sillä on pakkohoitolähete".

Poliisisaattueen järjestäminen jättäisi itäsuomalaisen keskikokoisen kaupungin ilman riittävää poliisivahvuutta ja niin alkavat pitkät puhelinneuvottelut kuljetuksen järjestämiseksi. Omainen lähtee lopulta aamuyöllä kotiin.

Parin tunnin kuluttua hänelle soitetaan parin sadan kilometrin päässä olevasta mielisairaalasta, että "poika on nyt täällä ja pääsisi kotiin, mutta saa se meillä nukkuakin, ei me rahatonta miestä yöllä sateeseen laiteta."

Seuraavana aamuna omainen sitten ajaa lähes neljänsadan kilometrin reissun hakemaan pojan kotiin. Taas ilman hoitoa. Poika oli ilmeisesti pudotettu läänin rajalle lähimpään mielisairaalaan poliisivoimien niukkuuden takia.

TIE helvettiin on kivetty hyvillä lupauksilla, sanoo sananlasku. Kun alkoholisoitunut ihminen vihdoin kypsyy haluamaan terapiaa, sitä luvataan järjestää sitten, kun aikoja taas on saatavilla.

Menee muutama kuukausi terapiaa odotellessa. Sitten päihdehuolto äkkiä äkkää, että avoterapia ei riitäkään, potilas on laitoshoidon tarpeessa.

On ehtinyt jossain välissä kypsyä laitoshoitokuntoon. Ja taas jäädään odottelemaan. Toistakymmentä vuotta on edetty näillä eväillä.

KUN ihminen nyt kerran on älykäs olento, ilmeisesti jossain laitosten yläkerroksissa väripsykologin aistikkaiksi sisustamissa tiloissa istuu korkeapalkkainen kasvoton henkilö laskemassa, miten pitkä aika kuluu alkoholismin ensi oireitten ilmentymisestä siihen, että saadaan tilata arkku ja hautajaiset.

Onhan tehty kaikki mikä oli tehtävissä. Ja loppujen lopuksi, ihminenhän itse päättää. Omainen taitaa olla ainoa, joka ei tahdo jaksaa aina hyvällä tunnolla katsoa vierestä tätä vuosikymmeniä kestävää tuomion täytäntöönpanoa.

Kirjoittaja on Keski-Suomessa asuva kirjailija.