Kuukausi munasiltaan

Näen usein unta, jossa olen alasti tai vähintään ilman housuja. Yleensä keikalla bändin kanssa tai muuten vain ihmisten ilmoilla. Jostakin kumman syystä unessa tilanne tuntuu ahdistavalta ja kiusalliselta.

Tänään päättyvän kuukauden ajan tätä painajaista on eletty valveillakin. Vähänpä tiesin, minkälaiseksi Via Dolorosaksi marraskuu muuttuisi Movemberin takia.

Miesten terveyttä edesauttavaan hyväntekeväisyyskampanjaan osallistuvat urokset ajavat naamansa karvattomaksi marraskuun alussa ja kasvattavat kuukauden ajan viiksiä. Naama toimii mainostauluna aiheelle ja viiksivallun hyväntekeväisyystilille.

Oman mainostauluni alaosaa on peittänyt karvoitus 1990-luvulta saakka, joten ihan pienestä uhrauk­sesta ei kyse ollut.

Ensijärkytys karvattoman pärstäni näkemisestä muuttui nopeasti musertavaksi ”voi ei, mitä olenkaan mennyt tekemään” -tuskaksi, joka ei helpottanut moneen päivään. Aina mennessäni peilin ohi säpsähdin nähdessäni posliiniksi ajetut leukaperäni. Kuka helevetti sieltä mulkoilee?

Olo oli täysin kuohittu. Kuin miehuuteni ja itsetuntoni olisivat varisseet parturin lattialle karva kerrallaan. Naama oli parran alla myös vanhentunut salakavalasti. Näky muistutti kipeästi, miksi karvoitus oli kuupan yleensä peittänyt.

Esikoinen hypähti säikähtäen taaksepäin avatessaan illalla isälleen kotioven, tuijotti hetken ja alkoi sitten nauraa. Eikä meinannut millään lopettaa. Kovasti nauratti vaimoakin, joka tosin taisi vähän itkeäkin siinä seassa. Itse asiassa joka ikinen vastaantulija joko käkätti tai näytti siltä, että ihan kohta muuten pettää pokka.

Aviisissamme ja sen verkkosivuilla julkaistiin minusta Movemberin al­kaessa parin palstan kokoinen kuvapari, joissa toinen oli otettu juuri ennen parturia ja toinen heti sen jälkeen. Jälkimmäisen kuvan alle olisi voinut laittaa varoituksen juuri karanneesta vaarallisesta vangista, ja täydestä olisi mennyt.

Ajattelin kuvat painettuna nähdessäni, että jospa tuota ei kovin moni huomaa. Voi veljet, eipä.

Mikään, mitä olen työssäni viimeisen 20 vuoden aikana tehnyt tai kirjoittanut, ei ole kirvoittanut samanlaista kommenttivyöryä. (Tuota kun alkaa tarkemmin miettiä, niin iskee ammatillinen kriisi, joten jätänpä pohdinnan tähän.)

Kaikki marraskuun aikana tapaamani tutut ovat ihmetelleet, kuinka eivät meinanneet tunnistaa minua. Myös asiakaspalvelijat kaupan kassasta taksikuskiin ovat kyselleet, että miltäs se tuntuu olla ilman partaa.

No, siltä kuin olisi ollut kuukauden munasiltaan.

Keskisuomalainen-konsernin toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi sivalsi työpaikan kuppilassa minun näyttäneen parrakkaana jotenkin pelottavalta. Sen jälkeen en ole uskaltanut käydä grillillä yöaikaan, tulee vielä käkättimeen.

Nyt loppusuoran ollessa viimein käsillä huomaan jopa hieman tottuneeni viiksivalluna elelemiseen. Jokainen parranajo on silti vertautunut tunnetasolla hampaiden irtirepimiseen.

Eipä silti, niin hitaasti uutta karvoitusta on pukannut, että järin montaa kertaa ei ole terää tarvinnut nahalle tarjota. Mikä tarkoittaa ikävä kyllä pitkäkestoista identiteetin jälleenrakentamiskautta.

Profiilini kautta on marraskuun aikana lahjoitettu Movemberille reilut 200 euroa. Kukkaroaan Suomen Syöpäsäätiölle voi raottaa vielä joulukuun alkupuolelle saakka, joten jos ylimääräistä sattumalta löytyy, niin tässäpä suora osoite: http://fi.movember.com/mospace/6880345.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Ämmä hallitus?

Marin tekee ruuhkaa vihervasemmistoon

Kolumni: Jyväskylä vs. Buenos Aires

Kolumni: Holtittomat kuskitko muka hauskoja?

Kolumni: Taksien hinnat pysyivät, mutta palvelu huononi

Kolumni: Työehtojen shoppailu on vasta alussa

Haittamaahanmuuttajat söivät eläkeparannukset

Kolumni: Muunneltua totuutta laseilla ja ilman

Antenni: Lapseni löysi Youtubesta mainiot esikuvat

Kolumni: Itsenäisyyspäivä epäperinteisin menoin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.