Kuurankukka

Jokaiseen kiekkokevääseen mahtuu vakioannos kaihoa.

Syyttöminä syntyneet suomalaiset hellivät synkkävarjoisia pudotuspelirituaalejaan, jotka sopivat pohjoisenpuoleiseen sielunmaisemaan. Niissä soi melankolian riipivä melodia.

Kansa kutsuu playoffin ensimmäistä vaihetta säälipleijariksi. Ei ihme. Sääli, häpeä, ikävä ja häviäjä... Näistä määreistä suomalainen repii ihmeet irti.

Lopputulema on aina sama. Liigakevään aikana ja sen päätteeksi yksi saunoo itsensä ilosta kipeäksi, yhdeksän muuta murheesta turraksi.

Vuosi sitten JYP oli tämä yksi herraskainen. Tällä kertaa hurrikaaninen poikaporukka on taas aito ja alkuperäinen rahvaan edustaja, joka kävisi soittamassa Muuramen kyläbaarin jukeboksista Kuurankukan.

Kävisi, jos jukebokseja olisi yhä olemassa.

Melankoliaan limittyy aina tarina.

JYPin saaga oli tällä kaudella ainutlaatuinen, kuten ne tuppaavat olemaan. Jotain upeata, kummallista, odottamatonta ja selittämätöntä.

Hurrikaanijoukkue oli lähellä vaikka mitä. Syyskuusta huhtikuuhun ulottuvalla aikajanalla se oli liki hämmentävää yllätystä, liki välikautta ja liki katastrofia.

JYP esiintyy nyt pronssipelissä, jonka tarpeellisuudesta voi keskustella. Tässä tilaisuudessa mukana olo on kuitenkin kiistaton mittatikku. JYPin kohdalla pronssihöntsyilyllä on vankka todistusarvo. Kausi on ollut uskottava.

Toisenlaiseenkin rinkiin hurrikaani olisi voitu puhaltaa. Jossain kohdassa pitkää talvea oli eväitä myös siihen vaihtoehtoon, että joukkue ei ansaitse oikein mitään.

Ei edes sääliä.

Fakta on se, että Keski-Suomen kiekkoylpeys ei ollut riittävän hyvä puolustamaan titteliään.

Pelaajien summa ei kohonnut edelliskevään huipputasolle, pelitapa oli vanhentunut, eikä sitoutuminen auttaa toinen toistaan ollut enää ytimestä asti kumpuava hyve. Rospuuttorailoja aukesi jopa valmennusportaaseen.

Tähän peilaten JYP oli sittenkin hieno ja vahva. Se ylti maksimisuoritukseensa. Pelillä jota joukkue esitti, ei saa enempää. Ehkä ei pidäkään saada.

Mutta taas vastaheitto.

Tämäkin oli paljon.

JYP on murroksen edessä. Sen täytyy olla.

Jyväskylässä alkaa seuraavan dynastian rakentaminen. Jyrki Aho poistuu näyttämöltä. Loistotyön tehnyt valmentaja vie paljon mennessään. Hän vie pelitavan, tyylin valmentaa ja osan JYP-identiteetistä.

Samalla Hippoksella avautuu valtava mahdollisuus, tilaisuus uudistua ja pyöräyttää päivitys nykyaikaan. Urheilullisesti se tapahtuu Marko Virtasen johdolla.

Voi olla, että luvassa on kasvukipuja, rajujakin. Materiaali muokkautuu, ovikin käy.

Muuta tietä ei ole. Jos JYP aikoo pitää nokkansa korkealla, menestyä ja juhlia, yltää vaikka pronssiotteluun, se ei voi jäädä sutimaan vanhoille kynnöksille.

Sen on kyhättävä uusi JYP.

Upeassa Iskelmä-Suomi -dokumenttisarjassa Jukka Kuoppamäki kertoi miehestä, joka saapui keikkapaikalla laulajan juttusille.

”Olen niin onnellinen, että esitä jotain tosi surullista”, mies oli pyytänyt.

Melankolia on lujassa meissä.

Siinä on komedia, farssi ja paatos, mutta paljon muutakin. Kuuran ohella myös kukkia – joista yhden voi nyt huoletta huitaista JYPille.

Vaikka sitten niin, ettei kukaan huomaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.