Kyinen pelto kynnettävänä

Sitä kun ajelee näinä aikoina maakunnan valtateitä, osuu tievarsien pöheiköistä silmään valtavia tauluja, joissa on tunnettujen poliitikkojen kuvia. Kehottavat äänestämään itseään – siis näitä poliitikkoja – sunnuntain eurovaaleissa.

Sirpa Pietikäinen on ainakin jäänyt mielen perukoille, ja Hannu Takkula. Ei siksi, että olisin heitä äänestämässä – tai edes toista, kun ei olla Ukrainassa – vaan siksi, että ovat televisiosta tuttuja jo vuosien takaa. Linjauksiinsa en ole kuitenkaan ehtinyt tutustua.

Ovatko ajamassa Eurooppaan liittovaltiota? Pitäisikö maataloustukea lisätä? Onko Natolla ja eurovaaleilla jotain tekemistä keskenään? Entä eurolla ja vaaleilla?

Oleellisin tieto olisi tietysti se, miten nämä vaalit ja ehdokkaat vaikuttavat juuri minun tulevaisuuteeni.

En liene yksin näiden pohdintojeni kanssa. Eiköhän aika moni mieti, millä ihmeen perusteella ehdokkaansa valitsisi. Tietysti tässäkin on kaksi päälinjaa: halutaanko ehdokas tekemään tärkeitä päätöksiä Euroopassa vai halutaanko hänet pois kotimaan politiikasta.

Jälkimmäinen valinta on helpompi tehdä; jos jonkun ehdokkaan mielipiteet, käyttäytyminen ja pärstäkerroin ovat ärsyttäneet jo pitempään, kannattaa hänet äänestää Euroopan parlamentin kaikennielevään massaan, jossa tarjolla on useammin unohdus kuin nousu parrasvaloihin.

Jos sitten puhutaan niistä tärkeistä päätöksistä, joiden pohjalla pitäisi olla vankka asiantuntemus sekä Suomen tarpeista että yleiseurooppalaisesta tavasta hoitaa käytännön politiikkaa, ollaan vaikeamman äärellä. Silloin on helpointa turvautua valtakunnan valovoimaisimpiin poliitikkoihin, joilla on sekä näkyvyyttä että kokemusta isojenkin asioiden hoitamisesta erinomaisesti, hyvin tai ainakin tyydyttävästi – siis äänestäjän näkökulmasta.

Ainakin osalle kansalaisista on silloin tarjolla tuttu ja turvallinen henkilö, jota on tuettu eduskuntavaaleissa ja parhaassa tapauksessa jopa kuntavaaleissa.

Hankalinta äänestäjälle on löytää tietoa, joka kertoisi täsmällisesti, miten yksittäinen ehdokas pystyy parantamaan juuri minun kuntani ja minun itseni mahdollisuuksia pärjätä tai edes tulla toimeen tulevaisuuden Euroopassa.

Kuka ehdokkaista ajattelee yksittäisen luhankalaisen, joutsalaisen tai vaikkapa kangasniemeläisen parasta? Yksinkertaisin vastaus tähän on: kaikki eikä kukaan.

Kaikki siksi, että Euroopan paras on myös Suomen paras ja Suomen paras on yksittäisen kansalaisen paras.

Ei kukaan siksi, että yksi ihminen on liian pieni yksikkö eurooppalaisessa kokonaisuudessa. Liian pieni yksikkö on myös yksi kunta, maakunta tai lääni. Lähelle riittävän suurta päästään, kun ruvetaan puhumaan valtioista – ja niissäkin on merkitystä sekä koolla että vakavaraisuudella.

Tätä taustaa vasten oikean ehdokkaan löytäminen on hankalaa. Paras tapa on ottaa asioista selvää; miten toimii Euroopan päätöksentekokoneisto, miten siellä saa äänensä kuuluviin, miten siellä voi vaikuttaa ja etenkin – kuka siellä voi vaikuttaa?

No, kyinen pelto kynnettäväksi on tämäkin.