Kylillä käydään lauantaisin

Radio Suomi on onnistunut yllättävän hyvin ideassaan koota lauantaiaamupäivän makasiiniohjelmaan pieniä välähdyksiä eri puolilta maata. Suomessa tapahtuu paljon – tai ei niin vaan näin: Suomessa monet ja monenlaiset ihmiset tekevät paljon ja monenlaista.

Passiivi sumentaa. Ei mitään tapahdu noin vain. Kaikki on jonkun tehtävä.

Mikäpä sopisi kesäradioon paremmin kuin kierros maaseudulla? Ei kovin omaperäistä, mutta toimivaa varsinkin, kun ottaa huomioon, missä Radio Suomen tärkein peruskuuntelijakunta on.

Moni niistäkin, jotka eivät talvisaikaan lotkauta korvaansa Radio Suomen suuntaan, kääntävät kanavaa kesällä mökkiradiotaajuudelle.

Radio Suomi kiertää nyt jo viidettä kesää suomalaista maaseutua, suomalaisia kyliä. Alkukesästä on käyty jo Kotkan Haapasaaressa ja Mäntsälän Nummisessa. Huomenna kello 12.12 matkataan pohjoiseen, Kemijärvelle.

Kuvat Kemijärven kupeesta Kostamon kylältä kannattaa kuunnella kaikkien kaupungeista hurmaantuneiden. Juha Sipilän hallitus on vetänyt vessasta alas alueellistamispolitiikan. Erityisen korva tarkkana kannattaakin olla niiden poliitikkojen, jotka väittävät ihmisten asuvan maalla vain pakon edessä, jos mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Kostamon kylällä nuoret haaveilevat kotikylälle jäämisestä. He eivät ole haaveineen yksin, vaan syrjäisilläkin kotiseuduilla haluttaisiin asua, kunhan vain olisi töitä.

Lapin ainut kengitysseppäkin tavataan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.