Kyllä mutta ei

Kun seurasin viimeisintä eduskunnan välikysymyskeskustelua, mieli kelkkoi muistikuvaa eräästä vanhasta televisiomainoksesta.

Siinä iloinen mummeli lasketteli appelsiinilaatikko potkukelkassaan alamäkeä helmat hupattaen ja huusi: ”Jahvat tulloo!” Mäen alla menoa ihaileva ukko herahti karvareuhkansa alta: ”Ja helemat paukkuu…”

Nyt vaalit tulloo ja puhheet paukkuu.

Ääniä kalastelevat poliitikot harjoittavat vastuutonta, päättämätöntä tai populistista politiikkaa. Kansa on kauhuissaan.

Mutta kuka ne surkimukset sinne lähettää? Kuka huutaa suureen ääneen, kun vastuuta aletaan kantaa, että näpit irti minun eduistani.

Appelsiinia ostaessani valitsen päältä mehukkaimman. Jos huomaan kotona, että toinen kylki onkin homeessa, valitusosoite on selvä: katso peiliin, kana-aivo.

Vaaleissa yhden appelsiinin mukana tulee koko laatikko, jonka sisältöä en yksin valitse. Jokainen on vastuussa ja jokaisen valinta ratkaisee.

Tämä kuulostaa ontuvasti omenalta, melonilta ja lippalakilta, mutta tuskin kukaan siihen laatikkoon tietoisesti mätiä tai kuivahtaneita mättää.

Jäljelle jää siis välinpitämättömyys, vilpitön hölmöys tai vajaa tieto.

Annan paljon, kun annan avoimen valtakirjan. Siksi ulkonäkö ja ansioluettelo eivät riitä.

Tärkeintä on tietää, onko ehdokkaalla valtaa suurempaa aatetta. Ja jos hän säästää, mistä säästää. Jos hän antaa lisää jollekin, keneltä se on pois. Jos hän lupaa työpaikkoja, kuinka ne tehdään.

Katso silmiin ja kysy. Katso selän taakse, ovatko sormet ristissä. Anna kättä ja arvioi.

Liian monen eduskuntaan valitun ihastelu ”miten minä voin olla täällä” vaihtuu pelottavan nopeasti huoleksi ”miten minä pysyn täällä”.

Silloin työn päämääräarvo muuttuu. Ratkaisevaa ei olekaan rohkeus tehdä sitä, mikä on kansakunnan yhteisen hyvän kannalta välttämätöntä vaan kyky miellyttää äänestäjää.

Valitsenko siis pupusöpön vai sinkityn kusitolpan?

Sinänsä absurdi ajatus, että meidän demokratian arvostuksemme näkyisi siinä, että valitsemme päättäjämme kusitolppakatselmuksissa neljän vuoden välein.

Turnajaiskestävyyttä ja kritiikinsietoa päättäjällä pitää olla, mutta ei kai sentään tunnottomuuteen asti.

Tyhmä työtä tekee, jos huulenheitolla ja löysillä lupauksilla lunastaa paikkansa varmemmin.

Vain jotenkin valuvikainen vaihtaa helpon osan syvälliseen ajatteluun, kokonaisuuksien hahmottamiseen, hikiseen puurtamiseen, verkostoitumiseen ja lain sisältöön vaikuttamiseen jo sen valmisteluvaiheessa.

Vaihtoehto kuulostaa juuri niin työläältä kuin se on. Siksi nämä muurahaiset eivät jaksa joka käänteessä kiikuttaa tekojaan mediaan – ja twiitiksi ne eivät taivu.

Eikä vaikeista kokonaisuuksista oikein yhden rivin räyhäköitä sitaattejakaan saa.

Ja kun puurtajat eivät ole julkisuudessa, heitä ei ole, ja he siis eivät tee mitään, joten heidät pitää vaihtaa. MOT.

Äänestäjä haluaa ostaa petoksen ja valitsee sen, joka lupaa luistavimman kyydin.

Matokuuri ei ole mukavaa, ja kärttyisä kansa saa hallituksenkin varpailleen. Perhepaketti kaatuu vaaleihin eikä talouslaskelmiin.

Vaadimme päättäjiltämme viisautta ja rohkeutta tehdä välttämätöntä, mutta hylkäämme heidät joka kerta kun niin tapahtuu.

Tulevaisuus ei lupaa parempaa. Osat vain vaihtuvat. Stubb kysyy ja Sipilä vastaa. Tikkataulusta se käy kakkarakin.

Vaaleja ei ole vielä käyty, mutta hevosmiesten tietotoimisto tietää, että niin siinä käy. Joten, jospa säästettäisiin puolueiden ja valtion varoja ja mentäisiin ihan vain gallupeilla.

Maakuntien medioissa on jo melkein valittu läpimenijätkin. Spekulaatioista syntyy noste ja nosteesta vaalitulos. Äänestäjä haluaa olla voittajan kelkassa.

Pisin matka ihmisellä on itseensä.

Peili on hyvä välipysäkki. Sieltä näkyy asenne, joka ratkaisee.

Erään pohjoisen kunnan ryhmäkodin vastaava pyysi lähihoitajaa ulkoilemaan siihen apua tarvitsevan vanhuksen kanssa, mutta hoitaja vastasi, että häntä odottavat kotona lumityöt. Hän saa siinä ulkoilla tarpeeksi.

Hän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.