Kyynisen penkkiurheilijan hiljaisen heinäkuun päiväkirja

Kesäkuu pelastui EM-jalkapallon ansiosta, ja elokuu on olympiakuukausi, mutta kuinka pitää huolta penkkiurheilutarpeistaan pitkän heinäkuun ajan. Vaihtoehdot ovat vain huonoja ja vielä huonompia, ainakin kyynisen sohvankuluttajan silmin. Kyynisen penkkiurheilijan heinäkuun päiväkirja onkin karua luettavaa.

Kuukauden alussa pelattiin miellyttävää tennistä, sillä Wimbledonin finaali olisi voinut tehdä kriittisemmänkin penkkiurheilijan tyytyväiseksi, ellei hän olisi köyhä. Rafael Nadalin ja Roger Federerin kuningasväännön olisi voinut katsoa Lontoossa tai osin MTV3 Maxilta, mutta matkailu tai lisäkanavien tilailu on liian kallista. Silti finaalin seuraaminen suorana teksti-tv:ltä oli penkkiurheilijan kuukauden ehdoton kohokohta.

Bonuskanavaosastoa on myös Eurosportilta näkyvä Ranskan ympäriajo. Pyöräilyklassikko olisi vielä muutama vuosi sitten ollutkin loistava vaihtoehto, mutta pyöräilyn dopingkuplan puhjettua kestävyysurheilun kuninkaiden touhuja ei osaa puhtaan iloisesti seurata.

HEINÄKUUSSA pelataan toki kotimaista jalkapalloa. Sitä voi katsoa televisiosta tai jopa ihan pelipaikan kovilla penkeillä muutaman sadan muun seurassa. Suomi-futis kuuluu olevan kaiken lisäksi nousussa. Kyynikko muistaa sen olleen nousussa jo 1980-luvulta asti. Kummallisen vähän maan pinnalta on siihen nähden noustu.

Suunnistajat ovat myös liikkeellä sankoin joukoin keskikesällä. Huiput kilpailevat MM-kisoissa, ja muu metsäkansa kiertelee rastiviikkoja. Laji on kuulemma hieno, ja menestystäkin Suomeen tulee kohtalaisesti. Penkkiurheilija ei silti suunnistuksesta innostu, sillä kehittyneistä seurantajärjestelmistä huolimatta suunnistajat ovat yhä puskien keskellä. Ja siellä voivat myös pysyä.

Entäpä moottoriurheilu? Formuloiden, ralliautojen ja moottoripyörien pärinä ei vähene, vaikka polttoaineiden hinnat nousisivat vielä nykyisestäkin. Hidasälyiselle penkkiurheilijalle moottoroidut vempeleet kuitenkin liikkuvat aivan liian nopeasti, ja hän katsookin mieluummin esimerkiksi raveja tai mopokisoja.

Heinäkuun parhaiksi vaihtoehdoiksi nousevatkin yleisurheilu ja pesäpallo, mikä sinällään on huolestuttavaa. Ensin mainittuun on tuskallisen vaikeaa saada kansallista hohtoa, ja jälkimmäisessä lajissa maailman tähdet ovat aika vähissä.

HEINÄKUUN hiljaisuuttakin enemmän penkkiurheilijan mieltä painaa tulevaisuus. Urheilun suuntaus näyttää vahvasti siltä, että urheilu jakautuu dopingin ja muihin huijaamiseen liittyvien asioiden pilaamaan huippu-urheiluun ja suuria massoja liikuttavaan kuntourheiluun. Jälkimmäisestä hyvä esimerkki on maailmaa yhdistävä maratonbuumi, joka on tietysti kansanterveyden kannalta erinomainen asia. Penkkiurheilijalle siitä ei kuitenkaan ole iloa.

Toinen ongelma suomalaiselle penkkiurheilijalle tulee siitä, että lasten liikkumattomuuden myötä kansainvälinen kärki karkaa suomalaisilta lähes lajissa kuin lajissa. Muutaman vuoden päästä menestys voi olla tiukassa joka rintamalla lukuun ottamatta keihäänheittoa ja moottoriurheilua.

Siinä vaiheessa sohvankuluttajan on keksittävä jotain television ulkopuolista tekemistä, sillä (epä)tosi-tv-ohjelmia urheilun suurkuluttaja ei suostu katsomaan.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen urheilutoimittaja.