Lähiöiden uhrit ovat yhtä tärkeitä – Kuorma-auton alle jääneet ihmiset eivät olleet ainoita terrorin uhreja perjantaina Ruotsissa

Tukholman terrori-isku osui syvälle Pohjoismaisen lintukodon ytimeen, kirjoittaa toimittaja Janne Yläjoki.

Sen maan pääkaupunkiin, joka on ottanut vastaan muiden maiden hätää kärsiviä kansalaisia suhteessa enemmän kuin mikään muu valtio Euroopassa. Maahan, joka on herkeämättä puolustanut tulijoiden ja kaikkien muidenkin ihmisten oikeutta heidän kulttuuriinsa ja identiteettiinsä.

Pahinta on se, että tätä saattaa tulla lisää. Perjantaina iltapäivällä Drottninggatanilla kuorma-auton alle jääneet ihmiset eivät itse asiassa olleet senkään päivän ainoita terrorin uhreja. Aiemmin päivällä tukholmalaisessa sairaalassa menehtyi 50-vuotias nainen, joka oli joutunut viime maanantaina moottoripyörän yliajamaksi Tenstan lähiössä.

Tavallinen liikenneonnettomuus – sattuuhan näitä.

Paitsi että nainen oli ollut silminnäkijöiden mukaan pitkään moottoripyörän takaa-ajama ja sen jälkeen joutunut ajoneuvon survomaksi kapealla hiekkapolulla.

– Me emme puhu nyt onnettomuudesta vaan äärimmäisen vakavasta hyökkäyksestä, kertoi Järvan alueen poliisi Thomas Sandin. Omaa poliisiahan Tenstassa ei ole ollut enää vähään aikaan.

Sandinin mukaan päälleajot ovat olleet alueella toistuva riesa. Ilmiötä kutsutaan ”buskörningiksi” eli huligaaniajeluksi. Ajoneuvo on lähes aina varastettu, usein myös jossain toisessa rikoksessa hyödynnetty.

– Alueella on äärimmäisen suuri huoli siitä, että näitä onnettomuuksia sattuu, vahvisti Sandinin kollega, komisario Christoffer Bohman Expressen-lehdelle.

Todellinen suuri ongelma eivät ehkä olekaan terrori-iskut isolla T:llä, vaan juuri ne hämärät tapaukset, jotka jäävät jonnekin ammattirikollisuuden, huumeriippuvuuden, mielenterveysongelmien ja radikalisoitumisen välimaastoon.

Tapaukset, jotka hyssytellään hiljaisiksi, koska ei haluta liata omia käsiä. Juuri nämä ”yliajetut naiset” nakertavat vähin erin ihmisten luottamusta yhteiskuntaan. Se synnyttää pelkoja – paljon turhiakin – mikä taas luo kasvutilaa pölhöpopulistisille liikkeille.

Ruotsin maahanmuuttajalähiöiden ongelmien avoin käsittely olisi myös niiden asukkaiden oma etu.

Malmön Rosengårdissa ammuttiin mies hengiltä viimeksi torstai-iltana. 23-vuotiaan miehen epäillään menettäneen henkensä vain siksi, että hän oli aiemmin tänä vuonna kuvannut ensimmäisenä erään 16-vuotiaan kadulle tapetun somalipojan.

Kuva oli levinnyt valtavana aaltona sosiaalisessa mediassa, mikä oli harmittanut murhan tekijöitä. Vasta toinen veriteko oli johtanut murhajengin kiinnijäämiseen.

Ongelmiin ei ole helppoa ratkaisua, eikä lähiöitä voida tyhjentää niiden asukkaista. Mutta nykymenolla ei voi myöskään jatkaa. Jos ihmisiä otetaan maahan, heistä on kannattava myös vastuu.

Se vaatii rahaa ja ennen muuta ihmisten aitoa ruohonjuuritason kanssakäymistä. Vähemmän kirkasotsaisia julistuksia ja enemmän tekoja.

Juttua korjattu 8.4.2017 klo 9.11: Buskörning tarkoittaa huligaaniajelua, joka juontuu sanasta en buse eli huligaani/ilkimys

Oikaisu kolumniin Ruotsin terrori-iskusta (8.4.)