Lähipiirin tuki tuiki tärkeää

Tieto syöpään sairastumisesta on shokki. Moni jakaakin elämänsä aikaan ennen ja jälkeen syöpäsairauden.

Elämää on jatkettava syövän asettamilla ehdoilla. Jollekin sairastuminen on lähes katastrofi, joku toinen suhtautuu asiaan rauhallisemmin.

Persoonalliset ominaisuudet ja aikaisemmat elämäntapahtumat vaikuttavat sairauden kokemiseen. Kokemus on aina yksilöllinen.

On arveltu, että miehet ja naiset suhtautuvat sairastumiseen eri tavoin. Naisten oletetaan kokevan asiat voimakkaammin tunnetasolla, kun taas miehet ottavat asiat asioina.

Käytäntö on näyttänyt, että näin kategorisesti asiat eivät mene. Tunteet ovat ainutlaatuiset ja tunteilla on jokaisen kohdalla oma aikataulu.

Jokainen sairastunut löytää myös itselleen sopivia selviämiskeinoja vaikeassa elämäntilanteessa. Joku on kertonut, että arkirutiinien ja harrastusten jatkaminen antaa tunteen oman elämän hallinnasta, vaikka joskus tarvitaan suuria ponnistuksia ja hieman soveltamista.

Joku haluaa vetäytyä omaan rauhaan, kuunnella musiikkia, lueskella, nauttia luonnosta. Eri ilmaisumuodot auttavat monia vaikeina hetkinä. Runoja, kertomuksia ja tauluja onkin syntynyt ahdistavia tunteita tulkitsemaan.

Joillekin sopii käsillä tekeminen: leipominen, neulominen, puiden pilkkominen – voimien mukaan.

Elämän arvot ja tärkeysjärjestykset joutuvat usein uudelleen arvioitavaksi. Tunteiden jakaminen puhumalla myös helpottaa. On monia tapoja etsiä tasapainoa sairastamisen aikana.

Sairastuneen perheenjäsenille ja ystäville tilanne on koskettava. Perheenjäsenten vastuu arjesta kasvaa ja huoli tulevaisuudesta painaa.

Usein sairaus lähentää perheenjäseniä. Voi myös tulla väärinymmärryksiä erilaisten suhtautumistapojen vuoksi. Näin voi käydä, jos toinen puolisoista haluaisi puhumalla purkaa mieltään ja toinen toimii käytännön asioissa.

Tuttua on myös se, että läheiset eivät tiedä, miten puhua sairaudesta.

Potilaat kertovat, miten he joutuvat lohduttamaan ahdistuneita tuttaviaan. Eräästä henkilöstä on tuntunut hyvältä ystävän kysymys: ”Haluatko puhua vai kävelläänkö vaan?”

Lapset ymmärtävät sairautta ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti.

Yleensä lapset käsittävät asioita enemmän kuin aikuiset uskovat. Pienet korvat rekisteröivät poikkeavia tapahtumia, vaikka omat touhut näyttävät jatkuvan. Siksi lapset tarvitsevat tietoa perhenjäsenen sairaudesta.

Nuoremmille tiedon on oltava konkreettista: milloin vanhempi on pois, missä hän on ja kuka huolehtii lapsesta sinä aikana.

Isommat tarvitsevat tietoa sairaudesta. Jos lapsi ei saa tietoa, hän täydentää kuulemaansa omilla kuvitelmillaan, jotka voivat olla jopa todellisuuta pelottavampia.

Lasten ahdistus näkyy tavoilla, joita ei aina osata yhdistää perheenjäsenen sairauteen. Heillä voi olla esim. univaikeuksia, kipuja, keskittymisvaikeuksia tai käytöspulmia.

Hoitopaikassa ja koulussa on hyvä olla tietoa perheen tilanteesta, että lasta osataan tukea oikealla tavalla. Mummien, ukkien ja tuttavien apu on paikallaan lapsen arjen jatkumiseksi.

Ei ole oikeita tai vääriä tapoja kokea sairautta ja selvitä elämästä sen kanssa.

Kaikille lähipiirin tuki on tärkeintä.

Hyviä kokemuksia on myös vertaistuesta, jota saa esim. Syöpäyhdistyksen ryhmistä. Yksilöllisempiä keskusteluja voi käydä hoitavan tahon henkilökunnan tai Syöpäyhdistyksen hoitajien vastaanotolla.

Näistä paikoista voi myös saada lisätietoa muista tukimuodoista. Yksin ei ole hyvä jäädä vaikean sairauden kanssa.