Lämmin pylly aiheutti viluiset varpaat

Joskus sitä ei ole muka mitään kirjoitettavaa ja sitten on niitä hetkiä, jolloin voisi kirjoittaa viikon autokokemuksista vaikka pienen romaanin. Sanomattakin on selvää, että heikosti kirjoitusaiheita tarjoavat viikot ovat elämisen kannalta sujuvampia. Viime viikko ei ollut tällainen. Taaskaan.

Viikon ensimmäinen vastoinkäyminen tapahtui kampaajalla. Hiushommat menivät suunnitellusti, mutta kampaamovisiittiin tuli 60 euroa lisää auton seisoessa väärässä paikassa. Parkkipirkko varmasti arvasi hämmentyneen reaktioni, koska oli alleviivannut sakosta selityskohdan ”Pysäköinti merkityn pysäköintipaikan viereen tai osittainkin sen ulkopuolelle”.

Ymmärrän, ettei tuoreehkolle pihakadulle haluta autoja joka paikkaan. Se kuitenkin tuntuu melkein kiusaamiselta, että tällainen kielletty pätkä sijoitetaan juuri kohtaan jossa tönöttää parkkiautomaatti.

Ehdin jo ottaa parkkeeraamisestani liudan valokuvia, tallentaa puhelinparkin kuitin sähköpostiini, repiä kaapuni ja ripotella tuhkaa vasta laitettuihin hiuksiini. Sitten huomasin, että liikennemerkissä oli parkkipaikkaa esittävän merkin alla nuoli, joka osoitti alas. Tämä kuulemma tarkoittaa, että parkkialue loppuu. Ylöspäin sojottava nuoli olisi kertonut, että se alkaa.

Tein sakosta valituksen, koska mielestäni pikku nuhtelu olisi sakon sijaan riittänyt. Sanottakoon, etten odota henkeä pidätellen tuomiota. Itse asiassa olen jo maksanut sen sakkonikin.

Viikon tyylikkäin automokani ei osunut omaan nilkkaani, vaan siippani nilkkaan. Menimme kahdella autolla tapahtumaan, jossa minun piti olla hyvissä ajoin etukäteen. Koska Peugeot-vanhuksestani on penkinlämmitys hajonnut jo melkein Kekkosen aikaan, mies oli virittänyt penkille irrotettavan lämmittimen ja kytkenyt sen päälle. Muistan ihmetelleeni lämpiävää takamusta, joka ei Pösökyytiin yleensä siis kuulu. Katsoin jopa kysyvästi lämmitysnappia, jossa ei palanut valo. Unohdin kuitenkin asian noustessani autosta, enkä pimeässä kyydissä huomannut tupakansytyttimeen juoksevaa johtoa.

Noin viisi tuntia myöhemmin poistuin pirskeistä. Koska keli oli sellainen kuin se Suomen talvessa pahimmillaan on, ritarillinen mieheni haki parkista ovelle Hyundaini. Minä hyppäsin ratin taa ja käskytin muun seurueen kyytiin. Mies lupasi ajaa Pösön kotiin.

Miestä ei kuitenkaan kuulunut. Kun vihdoin älysin katsoa puhelinta, näin tämän soittaneen vimmatusti perääni ja lähettäneen pari tekstiviestiäkin. Penkinlämmitin oli vetänyt akun tyhjäksi ja ainoa hyrinä parkkipaikalla tuli paleltuvan mieheni suusta.

Kun taksi toi lopulta miehen kotiin, pahoittelin vuolaasti tapahtunutta ja vetosin tietämättömyyteeni. Siihenkin, ettei puhelin kuulunut käsilaukun pohjalta. Oikeasti se ei tosin kuulunut siksi, että oli äänettömällä.

Ja jotta viikko olisi ollut täydellinen, olin lopuksi jäädä vielä autolla lumiauran alle. Koska oletukseni liikenteessä on usein sen kaltainen, että ”mitä minä nyt taas tein väärin”, piti oikein konsultoida asiantuntevampia tahoja ja kysyä, pitääkö minun tosiaan väistää vasemmalta kylkeen tulevaa lumiauraa. Ei kuulemma tarvitse, mutta ihan järkevää olisi.