Lämpimiä hymyjä ja kylmää viimaa

Gangneungin juna-asemalla ja mediakylässä vastaanotto oli sekä lämmin että kylmä, kirjoittaa Jarmo Sieviläinen.

Nämä ovat kisat, joihin todella kannatti pakata toppahousut ja villasukat.

Gangneungin mediakylässä vastaan iski hyytävän kylmä viima. Vielä kylmempää tuulta on luvassa tulevina päivinä Alpensian hiihtokeskuksen avarilla golfkenttien tuntumaan tehdyillä stadioneilla.

Korean kylmyys yllättää, kun maassa ei ole juurikaan lunta, eikä sellaista talven tuntua kuin meillä Suomessa kinosten keskellä. Täällä pakkasasteet eivät kuitenkaan kerro koko kuvaa, kun tuuli viimoo luihin ja ytimiin.

Gangneungin juna-asemalla ja mediakylässä vastaanotto oli sekä lämmin että kylmä.

Korealaiset, jos ketkä, ovat ystävällistä ja avuliasta sakkia. Junasta nousijoille vedettiin portilla iloiset läpsyt, ja kisajärjestäjien hentoiset työntekijätytöt halusivat välttämättä nostella raskaita matkalaukkuja koristeellisen bussin kyytiin hymy huulilla.

Kohteliaaseen kulttuuriin kuuluu, että junassa konduktöörikin kumartaa vaunuun astuessaan.

Kylmässä mediakylässä majoittujia odotti vain 13-asteinen huoneisto, joten avauspäivä värjöteltiin ulkovaatteissa. Onneksi lattialämmitys lähti vähitellen käyntiin.

Uudet 25-kerroksiset mediakylän talot muuttuvat olympiakisojen jälkeen normaaleiksi asunnoiksi. Toimittajien sikailuun on varauduttu, ja keittiön kalusteet on vedetty varmuuden vuoksi muovilla umpeen. Myös seinien kulmat on suojattu, jotta kolhuja ei pääse syntymään uusiin puitteisiin.

Ensipuraisu Pyeongchangin olympialaisiin on antanut kuvan, että kisajärjestelyt ovat hyvällä mallilla – etenkin jos vertaa edellisiin Rion ja Sotshin olympiakisoihin. Kuljetukset pyörivät mukavasti, netti lopulta toimii ja aamupalalla on tuhdit annokset. Järjestelyissä häärii paljon kielitaitoista väkeä.

Sekin on nähty, että korealaiset ovat aika tarkkoja. Jo ennen kisoja majoituksen varauksessa piti käydä läpi monivaiheinen prosessi, ja tulomatka sisälsi muutamia turhia pysähdyksiä erilaisilla tiskeillä. Mediaruokalakin on auki vain tiettyinä kellonaikoina. Turvatarkastukset ovat kuitenkin todella kevyet.

Suurimmat ongelmat korealaisille taitavat tulla siitä, että hiihtolajit ovat aika vieraita. Suomalaiset suksihuoltajat saivat alkuvaiheessa ihmetellä, kun huoltokoppien lämmitys otettiin yöksi pois päältä. Aamulla huoltokonteissa saattoi olla -8 astetta. Tilanne korjautui palautteen myötä.

Huoltokoppeihin on jouduttu hankkimaan paikallisesta rautakaupasta kumimattoja. Kaupassa törmättiin puolestaan kielimuuriin, kun myyjä oli näyttänyt ostajille mattojen sijasta saksia.

Perjantaina Pyeongchangissa koettaneen olympiahistorian kylmimmät avajaiset. Avaralle, väliaikaisesti vain avajais- ja päättäjäistapahtumia varten rakennetulle stadionille mahtuu värjöttelemään 35 000 henkeä. Onhan sekin koettava, vaikka pilkkihaalari jäikin mökille.

Avajaisten stadion on rakennettu pieneen kylään Pyeongchangissa ja se puretaan paralympialaisten jälkeen. Olympiakomitean kestävyyslajien vastaava Olli-Pekka Kärkkäinen kertoi käyneensä stadionin lähellä turistien matkatoimistossa kysymässä avajaisten alueen karttaa. Hänelle oli todettu, että kylässä käy todellisuudessa niin vähän turisteja – ei käytännössä ketään – ettei karttaa kannata laittaa myyntiin. Suomalaismies Kärkkäinen oli ensimmäinen, joka sitä oli kysynyt.

Näin siis olympialaisten ”suurissa” puitteissa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa kuukauden tarjousjakso alla olevasta linkistä. Saat käyttöösi kaikki digipalvelumme sekä näköislehden.

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .