Lahja, tuo lahjoista kaunein

Morjens, kakarat. Oletteko nyt tyytyväisiä?

Taas on yksi vuosi ja yksi joulu ohi, kinkut nielty, paketit riivitty auki ja pommit räjäytetty. Pommien mukana räjäytettiin totutusti myös joulupaketeista löydettyjä esineitä, luulen ma.

Miksikö?

Vanha kansa kuvittelee yhä sitkeästi, ettei lahjahevosen suuhun katsota. Tosiasiassa lahjahevosen suuhun vasta katsotaankin - konin rahallinen arvo on selvitettävä.

Joku tervaskanto köhii jo, että lahjat ja niistä purnaaminen ovat lasten juttu.

Niinhän sitä tosiaan luulisi.

Aloitetaan silti lapsista, sillä he ovat seuraavia aikuisia - ja aikuiset toisaalta vain isokokoisia lapsia.

Tämä on tositarina kahdesta alakouluikäisestä veljeksestä, joulusta - sekä tietenkin lahjoista.

Keijo (nimi muutettu) oli toivonut lahjaksi sitä sun tätä ja isoveljensä Pekka (nimi muutettu) tietynmerkkistä, hopeanväristä laskettelukypärää. Pekka kieri koko jouluaaton maassa silkasta jännityksestä. Sitten pukki saapui ja pilasi kaiken. Hopeanvärinen kypärä tuli, mutta brändi oli väärä. Maailma oli pilalla.

Entä miten kävi Keijon?

Hän sai pukilta migreeninoranssin selkärepun, eikä sitä joulua olisi voinut pilata mikään. Muut lahjat poika pakkasi uuteen reppuunsa ja tepasteli pieni pullea naama loistaen ympäri taloa. Katsokaa, miten hieno!

Tarinan opetus?

Tietenkin se, että oranssi on pop, mutta hopea kimmeltää vain, jos se on aseteltu oikeanlaiseen laatikkoon.

Tarinan toinen opetus on se, että aika monissa meistä asuu pieni Pekka ja vielä useammalla olisi opittavaa pienestä Keijosta.

Ei joulu ole ainoa paha, lahjahysteria vaanii kaikkialla: valmistujaisissa, rippijuhlissa, vuosipäivissä. Pahin kaikista on kuitenkin se kaikkein kaunein. Häät.

Ennen vanhaan naimisiin mentiin, koska oli biologian aikaansaama sosiaalinen pakko - tai koska haluttiin jättää rakastetun kanssa rinnakkaiset jalanjäljet oman maailman laitaan saakka.

Nykyään sosiaalisia pakkoja ei juuri ole ja naimisiin mennään, jotta saataisiin järjestää kunnon pirskeet - ja jotta vieraat lunastaisivat taivaspaikkansa yltäkylläisin lahjoin.

Ajan hengen mukaisesti myös häillä on tuotto-odotus.

Keskustelufoorumilla kiukkuinen morsio valittaa, että eräänkin porukan antamalla lahjakortilla oli arvoa 20 euroa per osallistuja. Hääparilta tärvääntyi enemmän pelkkiin ruokiin, joten on silkkaa ansaintalogiikkaa, että porukan kutsuminen oli virhe.

Vanhankin kansan mielestä on tietenkin kohteliasta viedä kylään mennessä jotakin - häistä puhumattakaan. Mutta jos lahjan syvällisin tarkoitus on lunastaa sisäänpääsy juhliin, sitä pitäisi kutsua pääsymaksuksi.

Ehkä koko termistä pitäisi luopua. Ehkä lahja on kuollut.

- Anteeksi rouva, antamanne lahja on liian halpa. 50 euroa lisää ja pääsette juhlahuoneeseen. Oikein hyvä! Kiitos! Ihanaa kun pääsitte tulemaan!

Voin paljastaa teille salaisuuden, kakarat. Vaikka lehdissä joskus kerrotaan, että joku rikastui naimakaupallaan, sillä ei suoranaisesti tarkoiteta tätä. Jos aikoo rikastua, kannattaa yleensä jopa mennä töihin mielummin kuin järjestää häät.

Tahdon!

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.