Lahjakkuuksia ja huippukaksikko

Se oli harvinainen tunne. Suomalainen yleisurheilu sykähdytti, vaikka keihäänheitto ei ollut vielä edes alkanut.

Minna Nikkasen hyppäämä seiväshypyn Suomen ennätys 456 lähenteli jo kansainvälisiä lukemia. Sandra Eriksson juoksi leikittelevän helposti 3 000 metrin esteissä Pekingin rajan alle, ja hankalan kevään jälkeen huippuiskuaan vasta lähestyvä juoksija voi olla Suomen joukkueen yllätyskortti MM-kisoissa.

Ja sitten oli Alisa Vainio. 17-vuotias lupaus muistuttaa siitä, että yhä tästäkin maasta löytyy uskomattomia talentteja.

Kympin mestariksi juossut Vainio nappasi ensimmäisen SM-kultansa hämmentävällä tyylikkyydellä. Voittoaika 32.58,17 vei Vainion Suomen kaikkien aikojen tilaston viidenneksi ja omassa ikäluokassaan aika on todella kova myös kansainvälisesti.

Ei hassumpi suoritus uran ensimmäisellä ratakympillä.

Vainio on nimenomaan lahjakas. Eskilstunan 19-vuotiaiden EM-kisoissa estepronssia napannut Vainio juoksee vasta toista vuottaan tosissaan. Se tarkoittaa sitä, että kehossa pitäisi kaiken järjen mukaan olla vielä paljon kehitysvaraa.

Vainion muu urheilutausta sen sijaan on uskomattoman monipuolinen. Pitkässä lajilistassa mielenkiintoisimmat ovat jääpallo, jossa hän on ollut kahdesti voittamassa naisten MM-pronssia sekä jääkiekko, joka oli ykköslaji ennen juoksua. ”Mie olin semmoinen sähikäinen”, huippulupaus kuvaili.

Nyt lajivalinta vaikuttaa lopulliselta ja se on kestävyysjuoksun onni.

Monipuolisesta huippulupauksesta on siis kyse, mutta kenties Vainiota ei pitäisi edes vielä hehkuttaa. Hän on juuri sellainen lupaus, jota suomalainen urheilu ei saisi missään tapauksessa hukata. Mutta fakta on, että onhan näitä kadotettu ennenkin.

Urheilussa niin moni asia voi mennä pieleen.

Porissa oli sunnuntaina paljon katsojia ja tunnelma oli hyvä jo ennen kisat huipentanutta keihäsfinaalia. Mutta kyllähän Antti Ruuskanen ja Tero Pitkämäki sitten alleviivasivat huolellisesti, että SM-kisoissa vasta keihäänheiton aikana nähdään suorituksia yleisurheilun kansainväliseltä huipulta.

Kaksikko kantaa Pekingissä kaikki suomalaisten mitalipaineet. Molemmat tietävät hyvin, että yleisurheilua seuraava kansa odottaa MM-areenalta jopa kahta keihäsmitalia. ”Kyllähän ne varmaan odottaa maailmanennätystäkin”, Ruuskanen vitsaili hyväntuulisena.

Maailmanennätystä ei varmasti nähdä. Sen sijaan ilman mitalia jääminen olisi jopa yllätys. Nämä sällit kyllä kestävät menestyspaineet.