Lanneveden Lumirimppa päätyi ilvesten joulupöytään

Moni autoilija ällistyi syksyn mittaan outoa näkyä Saarijärven Lannevedellä. Uljas iso lintu seisoi kaamoshämärässä sumun ja räntäsateen keskellä kytöpellolla. Lumirimppahan se oli, tuhkanharmaa, pörhöhöyheninen, riukusäärinen kurki, Niittykujan mutkien iso, harmaa haamu, kamaiseva kummitus.

Siipirikko lintu oli lentokyvyttömänä jäänyt jälkeen lajitovereistaan.

Aluksi kaikki meni hyvin ja ruokaa riitti. Mutta syksy eteni. Suhusade vihmoi, Myrsky pyyhki raskaalla luudallaan maita ja metsiä, salo huokaili, valitti ja ryskyi.

Lehden yleisönosastossa huolestuttiin. Kurjen olisi pitänyt olla lentämässä suhisevana kiilana kohti etelän maita, missä maa tiukkuu lihavuudesta ja ytimestä, aurinko paistaa seipään reikään taivaanlaelta ja elämänkuhina on ylipursuilevaa. Miksi luontoväki ei tee mitään? Poliisin pitäisi ampua viaton luontokappale pois kärsimästä, kirjoittajat vaativat.

Saarijärveläinen lintumies Hannu Tammelin oli osannut aavistella moisia vaatimuksia. Hän oli jo etukäteen ilmoittanut poliiseille, että toimintapyyntöihin ei pidä tarttua, koska lintu oli tarkoitus ottaa kiinni elävänä. Ohjeita ja vihjeitä kerättiin "Humppilan kurkikuiskaajalta", useita siipirikkoja kurkia auttaneelta lintumies Jouko Alhaiselta.

TEHTÄVÄ OLI vaativa. Kurki ei tuntunut olevan huonossa kunnossa. Se söi sadesyksyltä puimatta jäänyttä kauraa ja paikalle tuotuja ohria ja oli yhä tutumpi näky ohikulkijoille.

Ensimmäisen kerran kurkea yritettiin kiinni ensimmäisenä adventtina. Niittykujan mutkiin kertyi tuttuja lintu- ja erämiehiä sekä kyläläisiä. Yleisönosastohuolestujia ei näkynyt. Kurjelle oli valmiiksi varattu kuljetuslaatikko ja muilutuskyyti Humppilaan.

Itse olin varustautunut kurjen vangitsemisraivoon sonnustautumalla paksuun öljykangastakkiin, metsurin kypärään visiireineen sekä ilotulittajan suojalaseihin ja tekemällä "kanakoukun" vahvasta kuparilangasta.

Varustelu oli turhaa, emme päässeet lähellekään. Kurki vaistosi vaaran, se pyyhkäisi pellolta metsään ja edelleen Haapaniemen pelloille. Saarrostajat seurasivat jalan ja autoilla perässä. Kurki paineli läpi Karhukorven ja tuli sieltä taas pelloille, jossa sain siihen näköyhteyden. Auto jäi, kun aloin juosta pitkin kynnöspeltoa. Kurki ehti kuitenkin paeta metsään ja edelleen Lampsinkankaalle.

Valtatielle päästyäni totesin jatkamisen turhaksi ja kävelin Suolikon poikki pari kilometriä takaisin autolleni. Kuvittelin mitä kurkikuiskaaja olisi tehnyt, tiputtelin kauroja taskustani ja tsirputtelin "kurkipuhetta" levitellen käsiäni kosioeleiksi taakseni katsomatta. Vastaantulleilta takaa-ajajilta kysyin, oliko lumoutunut kurki perässäni. Ei kuulemma ollut.

KULUI KOLME viikkoa. Kurki ruokaili päivittäin kaurapellossa ja vietti yönsä suojapaikassaan Kuivalammessa nolla-asteisessa vedessä kyhjöttäen suon syrjäisimmissä ja iätivetisissä sopukoissa, missä mustien kurmamoitten silmäkkeistä vaani vesipirun tyly, pilkallinen silmä.

Seuraava kiinniottoyritys valmisteltiin metsän suojassa, mutta silti maastomönkijäkin jäi toiseksi, kun kurki siipiinsä turvautuen kuhahti yli valtaojan metsään. Edellisen jahdin viisi-kuusimetriset loikat tuntuivat kasvaneen jo parikymmenmetrisiksi. Aloin kunnioittaa kurkea yhä enemmän, sillä oli luonnetta. Se eli kiivaasti - elinvoima istui lujassa sen laihtuvissa, pitkissä jäsenissä.

Yöjahtikaan ei tuonut tulosta, koska kurki oli vaihtanut suojapaikkaansa. Joulun alla sitä jäljitettiin Kalajärvelle saakka. Pyhiksi kurki jäi luontoon. Pyydystyksen oli määrä jatkua verkoin heti pyhien jälkeen lauantaina.

Kurkihavainnot kuitenkin loppuivat joulupäivään. Tapaninpäivänä lintua ei näkynyt, ja lauantaina sen höyhenet, jalat, nokka ja suolenpätkä löytyivät Kalapuron suulta, jossa oli kurjen lisäksi kahden ilveksen jälkiä.

HAANPÄÄN LUMIRIMPAN kohtaloksi koitui lopulta juronjuovikasnaamainen, hiilenhehkuvilla silmillä tuijottava isohuuhkaja. Lannevedellä asialla olivat ilvekset.

- Ei tässä mitään dramaattista ole, näin luonto toimii. Ilvekset tarvitsivat ruokaa, ja lentokyvytön kurki oli helppo saalis. Ilveksillä oli juhlava jouluateria, Hannu Tammelin tiivisti.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja. Kursivoinnit Pentti Haanpään novellista Lumirimppa 1927.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.