Lauantai-illan huuma on poissa

On lauantai eikä se juuri nyt ole niin hieno juttu kuin ennen kesää. Vähintään koko 2000-luvun ajan on ollut itsestäänselvyys, että lauantai-ilta kuluu TV1 viihdeputken ääressä. Asiasta ei ole tarvinnut tv:n jakajan henkilön kanssa edes neuvotella. Jo useamman viikon ajan olen joutunut etsimään muuta katsottavaa. Eikä sitä oikein ole löytynyt. Joten olen hädissäni turvautunut jopa Selviytyjiin.

Väitetään, että Uutisvuoto ei ole enää entisensä mutta kyllä se minulle on yhä kelvannut. Kelpaisi vieläkin. Toivottavasti jatkoa saa myös Presidentin kanslia, joka oli pienin harjoittelun jälkeen parasta kotimaista poliittista satiiria sitten Iltalypsyn. Vaihtuvat brittisarjat ovat olleet lähes poikkeuksetta katsomisen arvoisia. TV1:n lauantai-iltaan pystyi luottamaan. Se oli brändi vailla vertaa.

Mitään katastrofia ei ole tapahtunut. Kävipä vaan niin, että kesän alusta rakkaalle ohjelmapaikalla osui useampi vähemmän kiinnostava sarja. Vaikka Jane Horrocks on nero, joka pitäisi laittaa jokaiseen brittiläiseen tv-sarjaan ja elokuvaan, Rouva pääministeri ei koskaan vakuuttanut. Sarjasta puuttui uskottavuus, sen pohja ei ollut logiikankestävä.

Kotimainen uutuus Kaikki Puumalan puolesta tarkoittaa hyvää ja on vilpitöntä tv-viihdettä. Mutta suoraan sanoen minua ei kiinnosta Puumala ja paikallisten miesten amatööriteatteriharrastus tippaakaan.

Eikä muutosta parempaa ole ihan heti tiedossa. Tänään alkava brittisarja Ristirouvat on nähty ennenkin, joten tiedämme jo nyt, että idea ammuskelevista kotirouvista ei toimi. Omistava rakkaus ja Monk on nähty ennenkin.

Ongelmat ulottuvat laajemmallekin. Aiemmin lauantai-illasta nähtävä humoristinen poliisisarja Gil Mayon mysteerit on teoriassa hyvä mutta käytännössä diibadaabaa. No, tuleehan sitä seurattua, mutta ei mitenkään erityisen innostuneesti.

En hauku TV1:n nykyistä lauantai-iltaa, sillä olen melko varma siitä, että kaikki on syksyllä entisellään. Olen vain pettynyt. Nämä moitteet ovat lähtöisin vilpittömästä välittämisestä. Harva asia telkkarissa on tälle sohvaperunalle yhtä rakas kuin TV1:n lauantai-illat. Nyt tuntuu siltä kuin olisin pettänyt rakkaintani. En olisi halunnut tehdä sitä mutta, rakas, sinä pakotit minut siihen omalla käytökselläsi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.