Leffakokemuksia Isältä pojalle

Tenavamme ovat marinoituneet vauvasta asti hyvän säveltaiteen äärellä. Meillä ei ole titinalleja kuunneltu, ja lastenmusiikkilevyistä muutenkin on pyöritelty vain sellaisia, joita aikuisetkin kestävät kuunnella.

Jälkeläiset eivät silti ole vielä osoittaneet suurta kiinnostusta vanhempiensa kuluttamien artistien ääreen hakeutumisen suhteen.

Kuvittelin aikanaan tuoreena isänä, että kun kersoille soittaa paljon AC/DC:ta, niin eivätköhän he ala siitä tykätä. No, tunnistavat sentään bändin sokkotestissä, joten ehkäpä tässä on vielä toivoa.

Jotenkin alkaa kuitenkin tuntua siltä, että kaikki mitä meillä nyt on kuunneltu, edustaa jälkeläisille teini-iässä vanhojen pierujen pölyistä mummomeininkiä.

Ja mikäs siinä. Kuunnelkoot ipanat mitä lystäävät, kunhan tekevät sen kuulokkeet päässä.

Elokuvien ja television tarjonnan suhteen valvonta onkin sitten meillä huomattavasti tiukempaa.

Jos jonkun ohjelman tai elokuvan ikäraja on vaikka K11, niin se ei todellakaan tarkoita automaattisesti sitä, että tuotos olisi sopivaa katsottavaa tuon ikäisille. Esimerkiksi Salattuja elämiä meillä väijytään vain isännän kuolleen ruumiin yli.

Tähtien sodat, tai siis Star Warsit, kuten elokuvasarjaa nykyään tunnutaan Suomessa kutsuttavan, olemme esikoisen kanssa kyllä katsoneet. Synkkää ja raakaa kolmososaa lukuunottamatta. Senkin ovat kuulemma ”kaikki” kaverit nähneet. Meillä odotellaan vielä.

Yksi liikuttava isältä pojalle -hetki koettiin äskettäin, kun näytin 10-vuotiaalle pojalleni Paluu tulevaisuuteen -trilogian ensimmäisen osan. Tämä vuonna 1985 valmistunut aikamatkustusseikkailu kuuluu teinivuosieni suursuosikkeihin. Muistan vieläkin elävästi sen kutinan, minkä elokuvan näkeminen valkokankaalta aikanaan herätti. Tuohon aikaan jokainen leffateatterivisiitti oli odotettu tapaus.

Liikuttuneisuus nuoruutensa voimissaan olevan Michael J. Foxin urotekojen äärellä ei toki ollut molemminpuolista. Nassikka tyytyi kehumaan näkemäänsä ja vaati pikaista pääsyä myös jatko-osien ääreen. Oli hauska huomata, että hyvin tehty elokuva toimii sukupolvea myöhemminkin.

Elokuvafani minussa malttaa tuskin odottaa, että mukulat saavat ikää sen verran, että pääsemme katsomaan yhdessä kummisedät, pulp fictionit ja muut elokuvahistorian merkkiteokset. Vaan turhaa kiirettä ei pidä pitämän. Se, mikä teini-iässä saattaa olla jännittävää viihdettä, voi muutamaa vuotta nuorempana koettuna viedä yöunet.