Legoautolla lähikauppaan!

Kummipoika oli saanut joululahjaksi ison Lego-rekan, jonka kokoamiseen sain osallistua. Helsinkiin palattuani ostin samanlaisen, koska halusin tehdä käsilläni jotain, minkä tulokset jäisivät voimaan. Kotitalon vähäiset kiinteistönhuoltohommat eivät pystyneet tyydyttämään tätä tarvetta.

Muutaman pitkän sormihien kyllästämän yön aikana sain koottua rekan ja nyt se on seisonut yli puoli vuotta telkkarin päällä valmiina monenlaisiin hinaus- ja nostotöihin. Esittelen vierailleni rekan paineilma- ja vinssivalmiuksia eivätkä vieraat enää sen jälkeen puhu asiasta.

Meillä oli lapsena iso laatikko täynnä miljardeja Lego-palasia, joiden seassa kädet kahlasivat tuntitolkulla etsimässä juuri sopivaa osaa nerokkaaseen itse keksittyyn luomukseen.

Nyt rekan valmistamisessa pala palalta ohjeen mukaan oli paljon samaa fiilistä, sinnikästä luovuutta hyvän yöunen kustannuksella. Välillä jätin jonkun pienen kokonaisuuden kannalta vähäpätöisen osan pois, koska olen radikaali.

Rekkaa rakentaessa mietin, onko tarve nähdä kättensä tulos biologista vai onko se opittua. Ainakin minulla se tuntuu istuvan kuin kiveenhakattuna selkäytimessä, vaikka en ole mistään nikkarointi- tai tuunausperheestä kotoisin.

Moni hankkii isona jotain sellaista, mitä aina lapsena halusi muttei saanut.

Lego-projektini oli osaksi sitä, osaksi pään lepuuttamista. Tärkeää oli, että se oli sopivan kokoinen projekti ilman riskiä.

Aina tosin on riski, että nälkä kasvaa syödessä. Minäkin näin mielessäni, kuinka rekan rinnalle voisi hankkia lisää pieniä ja uskollisia monitoimikoneita ja nostureita siltä varalta, että maailmanluokan maansiirtotyöt kutsuvat.

Mitään liian isoa en silti haluaisi luoda.

Liike-elämässä joillakin tuntuu ahne nälkä yltyneen aivan mielettömäksi mahan kurnimiseksi. Tai sitten se on vain bisnesmaailman laki, että jos haluaa menestyä pitää pistää ramppa kalkattamaan todella nopeasti ja näyttävästi.

Epäilen aina ensimmäistä vaihtoehtoa.

Lähikauppani tuhoisa lähihistoria on tästä hyvä esimerkki. Keväällä kävin Alepan loppuunmyynnistä ostamassa paljon dödöä ja hammastahnaa ja jo nyt samalla paikalla komeilee uusi baari nimeltään Nolla. Baarin perustaja on kukapas muukaan kuin ravintolamaailman Vesa Keskinen, Sedu Koskinen.

Kaipaan Alepaa, jossa reilun kaupan banaanit olivat halvempia kuin riistobanaanit Kampin kauppakeskuksen isossa marketissa.

Alepassa oli hiljaista eikä siellä tullut maaseudun kattoon tuijottelijalle paha olo hälystä

ja ihmismäärästä kuten marketissa.

Sedu muuten asuu sen marketin yläkerrassa kalliinpuoleisessa punkaloovissa.

Monet suhtautuvat nihkeästi Koskisen ravintolaimperiumiin, joka ulottuu kaikkiin kaupunkeihin, festareille ja ulkomaillekin. Minun puolestani setä saa yrittää, jos kaikki menee laillisesti.

Kai rypälepommin tavoin levittäytyvät nykyaikaiset baarit omalta osaltaan myös parantavat ravintola-alan työolosuhteita ja lisäävät työpaikkoja.

Silti, vaikka kuinka yritän ajatella järkevästi ja suvaitsevaisesti, en voi olla lopulta miettimättä vain sitä, että onko moisen kasvuhalun syynä häiriintynyt biologinen tarve vai sellaiset liikemiesopit, joiden opettajalla on korkillinen ureaa aivokuoren alla.

Ehkä Sedunkin pitäisi palata perusasioihin. Odottelin turkulaisen kesäteatterin terassilla esityksen alkua juoden teetä. Pöydän vieressä oli hiekkalaatikko.

Niitä pitäisi saada lisää jokaisen käsien ulottuville. Talvella voi sitten mennä lelukauppaan.

Kirjoittaja on helsinkiläistynyt stand up -koomikko.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.