Leijonissa kolmekymppisten keltanokkien esiinmarssi

Seitsemän ensikertalaista ja ensimmäistä kertaa päävalmentajana MM-tasolla operoiva luotsi.

Ei mikään perinteinen resepti menestykseen.

Kiekkoleijonien huoneentaulu Sveitsin MM-kevääseen voisi olla toisenlainenkin. Nyt sopii luottaa siihen, että kokemattomuus kääntyy positiiviseksi voimavaraksi.

Energiaa ensikertalaiset voivat imeä vaikkapa historian lehdiltä. Varsinkin siitä osiosta, jossa arvoturnausten kohdalta avataan luku, joka käsittelee MM-kisoja herran vuonna 1992.

Tuolloin Suomi luistelutti Prahan MM-kevääseen keltanokkakaartiin, jolta ei odotettu yhtään mitään. Kotiin joukkue palasi hopeamitalit kaulassaan.

Leijonien arvokisahistoria on itse asiassa tulvillaan esimerkkejä, jossa suurimmat menestystarinat on kirjoitettu turnauksissa, joihin joukkue on matkannut pienten ja vaatimattomien odotusarvojen kera.

Ja kääntäen; kun menestyspaineet ovat olleet suurimmillaan, on tuloksellinen lopputulema ollut lähes poikkeuksetta totaalinen rimanalitus.

Muistella sopii esimerkiksi vuoden 1995 maailmanmestaruuden jälkeisiä kisoja. Sekä Wienissä 1996 että Helsingissä 1997 flopattiin kauas podiumilta. Viidennet sijat koettiin kultahuuman jälkeen kaameaksi kankkuseksi.

Prahan kevään ohella tämänkertainen jellonarypäs voi ammentaa itsetuntoa edellisten Sveitsissä pelattujen MM-kisojen tapahtumista.

Sami Kapanen oli Baselissa ja Zürichissä 1998 pelatussa turnauksessa Suomen ainoa NHL-apu. Ja hopeaa Leijonat niistäkin kisoista vain nappasivat.

Kultakin liippasi enemmän kuin läheltä: unelmajoukkueen Peter Forsbergin ja Mats Sundinin johdolla kasaan saanut Ruotsi voitti kaksiosaisen finaalin yhteismaalein 1-0.

Leijonien kokemattoman joukkueen paradoksi löytyy ryhmän keski-iästä: 29 vuotta ja kolme kuukautta.

MM-tasolla kolmekymppiset debytantit ovat harvinaisia tapauksia. Leijonien ensikertalaisista joukosta löytyvät Juuso Riksman (32), Teemu Aalto (31), Kalle Kerman (30) ja Juha-Pekka Hytönen (28) ovatkin säännön vahvistavia poikkeuksia. Hannes Hyvönenkin (33) on mukana vasta toisessa MM-turnauksessaan.

Joukkueen keski-ikää nostavat myös ryhmän nimekkäimmät äijät. Petteri Nummelin (36), Sami Kapanen (35) ja Jarkko Ruutu (33) ovat monissa arvoturnauksissa meritoituneita gladiaattoreita.

Heihin kääntyy nyt katse, kun Sveitsin MM-keväässä kiikaroidaan vastuunkantajien perään.

Kokemattomuushan ei kiellä tekemästä urotekoja.

Jarkko Varvio saapui seitsemäntoista vuoden takaisiin Prahan kisoihin tuntemattomana tekijänä. Kisoista manselainen palasi yhdeksän maalia ampuneena kansallissankarina.

Kuka tekee saman nyt? Saappaat ovat tarjolla.

Kirjoittaja on Savon Sanomien urheilutoimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.