Leimaaminen on helppoa mutta vaarallista

Norjan verityöt olivat suunnitelmallisuudessaan ja raakuudessaan ihmismielelle käsittämättömiä. Sitä, mikä ajoi Anders Behring Breivikin toteuttamaan suunnitelmansa, voi vain arvailla. Lopullinen vastaus jäänee saamatta.

Satojen, jopa tuhansien elämään iskut kuitenkin jättivät tyhjiön, joka halutaan täyttää vastauksilla. Verilöyly vaatii selityksiä, ja yksinkertaistettuja sellaisia on haettu muun muassa kristinuskosta ja fundamentalismista.

Behring Breivik oli aktiivinen keskustelija sivustoilla, joilla kristillisyyden nimissä leikiteltiin sosiopaattisilla ajatuksilla. Salanimellä kirjoitetussa manifestissaan hän julisti puolustavansa länsimaisia kristillisiä arvoja kulttuurimarxismia ja islamia vastaan.

Toisaalta Behring Breivik ei kuulunut mihinkään kristilliseen liikkeeseen ja kirjoitti manifestissaan, ettei omaa henkilökohtaista uskoa.

Kristinuskon vinksahtaneesta tulkinnasta Behring Breivik löysi oikeutuksen mielensä synkille ajatuksille, mutta on selvää, etteivät hänen sairaalloiset tekonsa kummunneet sen enempää Raamatusta kuin kristillisistä moraalikäsityksistä. Kristinuskon perinteet ovat sekoittuneet murhaajan fantasiamaailmassa temppeliherroihin ja ristiretkiin.

Laittamalla murhaaja lokeroon unohdetaan helposti, että toteuttaakseen Behring Breivikin teot täytyy ihmisen olla äärimmäisen kylmä ja vailla minkäänlaista empatiaa. Tekojen taustalla olikin luultavasti sellainen syiden ja seurausten vyyhti, ettei sitä ihmisjärjellä auki saada.

Leimaaminen on tässäkin tapauksessa helppo mutta vaarallinen ratkaisu. Puhuttiinpa sitten äärikristitystä tai muslimista, yritetään ihminen määritellä usein yhden sanan alle. Behring Breivikin edustaman ”äärikristillisyyden” rinnastaminen kristinuskoon onkin sama asia kuin jokaisen muslimin leimaaminen terroristiksi.

On hyvä muistaa, että leimasta huolimatta ihminen on aina ihminen.

Aatteiden nimissä voidaan toteuttaa raakoja tekoja, mutta itse aatteesta ne kertovat hyvin vähän. Vielä vähemmän ne kertovat ihmismielestä tekojen takana.

henrik.suni@keskisuomalainen.fi