Leirireppu pysyy selässä

Muistan vatsassa kuplivan jännityksen, pakatun repun ja hiekkaisen pihan Viitasaaren Lummeniemen leirikeskuksessa.

Kun nappulaleirin ovi aukesi, olin nelivuotias ja innoissani. Elettiin 1980-lukua.

Leiripäivässä oli samaa tuntua kuin joulussa, se oli juhlaa! Ensin lipunnosto. Sitten kavereita, laulua, askartelua ja hyvällä säällä jopa pulahdus hyiseen uimaveteen.

Viitasaaren seurakunnan järjestämät lasten leiripäivät ovat säilyttäneet suosionsa – ja myös ainutlaatuisen tunnelmansa. Leirit ovat perinne, joita odotetaan ja joille tullaan kauempaakin.

Pieniä kesänviettäjiä leikkii Lummeniemen pihalla jo ainakin toisessa polvessa.

Pienimmät leiriläiset täyttävät tänä vuonna kolme. He viettävät leirillä kolme tuntia. Neljä-, viisi- ja kuusivuotiaat ovat leirillä koko päivän.

Lummeniemen kesä alkaa aina nappulaleireillä. Pienten jälkeen leirille pääsevät koululaiset ja rippikoululaiset.

Muistan myös, kuinka nostimme parhaan ystäväni kanssa laukkumme leirikeskuksen kuistille. Meitä molempia jännitti.

En ollut koskaan ollut niin monta yötä pois kotoa. Samalla hyppäsimme koulumaailman tiukoista rooleista toisenlaiseen maailmaan. Olo tuntui jotenkin alastomalta.

Sama tunne oli varmasti kaikilla muilla. Mutta jo muutaman päivän päästä vieraudentunne katosi ja yhteisyys alkoi kasvaa.

Arjen solmut aukesivat ja leiri vei mukanaan. Rippikoulukuvassamme kameraan katsovat silmät heijastavat tulevaisuutta.

Vastaavia perinteitä on varmasti muillakin paikkakunnilla. Samalla moni seurakunta myy leirikeskuksiaan, toivottavasti perinteet eivät kuulu samaan kauppaan, sillä kesäparatiisejakin tarvitaan.

Viitasaarellakin moni asia on muuttunut, mutta yksi pysynyt: Lummeniemen leirikeskus on paikka, joka yhdistää viitasaarelaisten muistot. Rantasauna, hirsinen päärakennus ja lipunnostopaikka.

Lapsuuden ja nuoruuden kesämuistot vaikuttavat pitkään. Viitasaaren seurakunta tekee kesäleireillään arvokasta työtä ja pitää leirien ovet kaikille avoimena. Jo yhdellä kesäisellä päivällä on lapselle erityinen merkitys.

Monilla nykylapsilla on kesässään paljon erilaista ohjelmaa. Hyvin järjestetyillä leireillä on kuitenkin aivan erityinen antinsa.

Aika ilman tietotekniikkaa ja monia totuttuja huvituksia antaa tilaa muulle, rauhalliselle yhdessä tekemiselle.

Rippileirin jälkeen kaikki vasta varsinaisesti alkoi. Silloin pääsi isoseksi leireille – ja Lummeniemessä vietettävä aika jatkui.

Isoset eivät ole leirien välttämätöntä työvoimaa, vaan yksi leirien kantavista voimista. Pienemmille isommat ovat tärkeitä kasvamisen malleja. Samanlaisia kontakteja ei useinkaan synny koulussa tai harrastuksissa.

Myös isoset itse saavat yhä leirielämästä paljon.

Kun meidän perheen nappulaleiriläiset lähtivät matkaan intoa puhkuen, olin onnellinen. Ehkä hekin saavat ne kokemukset, jotka olen itsekin saanut. Te kaikki, jotka pääsette tänä kesänä leirille, nauttikaa!

Me muut voimme muistella aikaa, jolloin ilta päättyi yhteiselle nuotiolle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.