Lemmy, Ozzy ja Alpo sekakäyttäjinä

Olisi monelle tärkeä taito osata lopettaa ajoissa. Johtopäätökseen tulee, kun seuraa Lemmy Kilmisterin, 65, ja Ozzy Osbournen, 62, tekemisiä.

Molempien uran kiistattomista huippukohdista on kulunut kolme-neljäkymmentä vuotta ja loppuaika on kulunut tähtihetkiä mehustellessa.

Väri on säilynyt kaksikon hiuksissa kiusalliseen pitkään.

Sitä, mikä sallitaan taiteilijalle, ei pidetä soveliaana normaalille palkansaajalle.

Jos Alpo, 63, aluepäällikkö, eläisi edelleen kuin olisi Ruisrock 1970, kukaan ei istuisi linja-autossa viereen.

Alpoa olisi yhtä raskasta seurata kuin Ozzyn 2000-luvun soolouraa tai Motörheadin viimeaikaisia levytyksiä.

Oikeastaan nykytekemisistä ei kuule mielellään mitään, etteivät ne rapauttaisi sinänsä upeaa kuvaa saavutuksista, joiden ansiosta Alpo nostettiin syksyllä 1980 myyjästä aluejohtajaksi.

Lemmy ja Ozzy ovat nyt kenties suositumpia kuin koskaan, ja heistä puhutaan kerskuvaan sävyyn.

"En jättäisi Lemmyä, tytärtä ja pussillista amfetamiinia samaan huoneeseen".

Taiteilijamyyttiä romantisoidaan jatkuvasti ja katteetta ja sen tekevät raskaan musiikin kuuntelijat, merkittävä osa työssäkäyvästä keskiluokasta.

Ilmassa lemuaa kaksinaismoralismi.

Kun rokkari sekakäyttää puoli vuosisataa, hänen saa kuulla elävän täysillä joka sekunnin.

Lemmy Kilmister on ihailtu porvarillisen elämän vastakohta, ikuinen kapinallinen, jonka lahkeita arjen sohjo ei kastele.

Vilkaisu Väestörekisterikeskuksen etunimitilastoon sen vahvistaa. Suomessa asuu kymmeniä vanhempia, jotka ovat antaneet pojalleen Lemmyn etunimeksi.

Olen satavarma siitä, että jos torilla notkuu Alpo-niminen julkijuoppo, kaimoja on turha etsiä paikkakunnan kastetilastoista.

Ihmisenä olen tietysti iloinen, että Lemmy ja Ozzy ovat saaneet elää yli kuusikymppisiksi, kun monet kollegat yltävät hädin tuskin 27-vuotiaiksi.

Moralisti minussa sanoo, että kaksikosta väräjää eteen petollinen kangastus ikuisesta nuoruudesta.

Lemmy ja Ozzy ovat tilastopoikkeuksia, kuten on pari muutakin tietämääni ihmistä. Kotipuolessa eräs muori eli muutamaa kuukautta vaille satavuotiaaksi, vaikka poltti ikänsä piippua.

Eläkkeellä oleva maanviljelijä pysyi hoikkana, vaikka yliannosti säännöllisesti voita leivälle tuuman kerroksen. Hän kuoli korkeassa iässä johonkin muuhun kuin aortan räjähdykseen.

Opetus tulee tässä, anteeksi saarna.

Lemmyä, Ozzya, piippumuoria ja voinsyöjäviljelijää ei ole syytä matkia.

Piipunpoltosta saa syövän tai keuhkoahtauman. Pohjois-Karjala-projekti osoittaa, että kovilla rasvoilla ja sydän- ja verisuonitaudeilla on tilastollinen yhteys.

Huumeet tappavat ja raunioittavat. Klassiset Black Sabbath-, Motörhead-, ja Ozzyn soololevyt ovat syntyneet päihteistä huolimatta, eivät niiden ansiosta.

Nelikko on onnekas.

Kukaan heistä ei saanut postiluukustaan laskua, joka normaalilla ihmisellä menisi ulosottoon jo ennen eräpäivää.

Lemmystä ja Ozzystä julkaistaan lähiaikoina dokumenttielokuvat. Odotan, että dokkareissa keskitytään päihteiden vuoksi säveltämättä jääneisiin heavyklassikoihin, mutta tämä lienee turha toive.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen toimittaja.