Levon hetki nyt lyö

Tämän vuoden positiivisimpiin ilmiöihin kuuluu kiireettömyyden nousu kunniaan. Erilaiset hidas- ja slow-liikkeet asiantuntijoineen ja opaskirjoineen voivat toki kriittistä sielua hymyilyttää, mutta kuorrutuksen alta paljastuu elämän perustotuus: ihminen ei ole kone.

Alituinen kiire on niin tiukasti kiinni arjessamme, että erilaisten vaihtoehtoisten elämäntapagurujen pysyvämpää vaikutusta on vaikea ennakoida. Kiireettömyyden muoti-ilmiölle toivoisi silti jatkuvuutta, sillä se jos mikä olisi maalaisjärjen voitto. Tervettä paluuta vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin oli aika työn ja aika levon.

"Eipä tässä ole mihinkään kiire, valmiissa maailmassa". Näin olen kuullut useankin kerran ikäihmisen tuumaavan. Syvä elämänkokemus on tuonut sen tyyneyden, ettei maailma paremmaksi hötkyillen muutu. Sen sijaan hetkeksi pysähtymällä voi saada paljonkin hyvää aikaan, ainakin läheisilleen.

Hitaus voi olla hyväksi.

MONISSA PERHEISSÄ joulua odotetaan ennen muuta siksi, että on lupa hetki huilata. Ei työn, lasten ja omien harrastusten tiukan aikataulutuksen pakkotahtista suorittamista vaan kerrankin leppoisaa yhdessäoloa perheen kesken.

Liian monessa perheessä tähän auvoisaan kiireettömyyden onnelaan humpsahdetaan umpiväsyneinä.

Suorittamisen pakko ajaa meitä elämään täysillä aamusta iltaan, seitsemän päivää viikossa. Aikuinen ihminen vastaa tietysti itse omista tekemisistään, mutta lasten kiskominen samaan oravanpyörään on vastuutonta.

Jos harrastuksetkin merkitsevät alituista kilpailua, ovatko ne enää harrastuksia? Jos alle 10-vuotiaiden täytyy jo sitoutua lähes jokapäiväisiin harjoituksiin pysyäkseen ylipäänsä mukana porukassa, onko ihme jos burn out iskee viimeistään murrosiässä.

Rajusti yleistyneellä nuorten masennuksella ja aikaamme riivaavalla menestyksen tavoittelulla saattaa olla suurempi yhteys kuin on ymmärrettykään. On tietysti tervettä ponnistella parempaan, mutta yhtä lailla on oltava lupa epäonnistua ihmisarvoaan menettämättä.

Pettymykset kuuluvat elämään ja niitä kestää, jos saa kokea arvostusta ilman ehtoja ja elämään mahtuu muutakin kuin kiipeämistä yhä ylöspäin.

Usein pysähtyminen auttaa, ja kuunteleminen. Sen vakuuttaminen, että nuori on hyvä sellaisenaan.

Masentuneiden nuorten elämässä epäonnistumisen kokemukset ovat ottaneet vallan tulevaisuuden uskolta. Usein ympäristö, jopa oma perhe, on nuoren epätoivolle sokea. Ongelmia ei nähdä, tai ei haluta nähdä. Tänä vuonna ainakin 16 alle 18-vuotiasta repäisi itsensä epätoivosta eroon peruuttamattomasti, päätymällä harkittuun itsemurhaan.

ERÄS PIKKUTYTTÖ oli kirjoittanut joulupukille näin: "Tykkään, kun perheemme on yhdessä, varsinkin jouluna, kun sinä joulupukki tulet. Se on mukavaa katsoa, kun kaikki ovat onnellisia, iloisia, keltään ei mitään puutu ja kaikilla on turvallinen olo."

Toivottavasti mahdollisimman moni lapsi ja aikuinen kokee tällaisen onnen joulun.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen varapäätoimittaja.