Liian moni jää yksin

Sä olet mun ystäväni, nimesi on yksinäisyys/ sä oot mun, kun valot on sammuneeet /sä oot mun, kun pöytiä siivotaan/ sä oot mun, se mitä viivan alle jää, kun muut ovat menneet/ mun juhannusheilani/ sä oot mun, viimeinen valssini/ sä oot mun, voin syliisi mä painaa pään/ voin luottaa ystävään/ sä luokseni jäät.

Koskettavat laulun sanat ovat Tuure Kilpeläisen kappaleesta Ystävänpäivä. Moni meistä varmasti tunnistaa laulun sanoista itsensä, sillä yksinäisyys koskettaa valtaosaa ihmisistä jossain vaiheessa. Yksinäisyyden kokemus on aina subjektiivinen ja moni voikin tuntea itsensä yksinäiseksi, vaikka olisi jatkuvasti ihmisten keskellä. Joillekin yksinolo on jopa toivottu olotila, joka on myönteinen voimavara. Liian monille siitä muodostuu kuitenkin elämää hallitseva ja rajoittava ongelma, joka pitkittyessään pahenee.

Eräskin nuori kertoi sähköpostissaan kärsineensä koko kouluajan kiusaamisesta. Herkässä elämänvaiheessa nämä kokemukset voivat jättää pysyviä jälkiä itsetuntoon. Onneksi postia laittanut nuori oli löytänyt jatkokoulutukseen siirtyessään uudessa ympäristössä ystäviä. Hän kirjoitti: ”Tuntuu kuin olisin nyt aivan toinen ihminen kuin se koulun pihalla aina yksin seissyt poika.”

Professori Juho Saari onkin kertonut selityksen sille, kuinka yksinäisiä tehdään: jättämällä toistuvasti porukan ulkopuolelle.

Mutta yksinäisyys ei ole vain nuorten ongelma. Monesti elämäntilanteen muutos kuten työpaikan vaihdos, työttömäksi jääminen, avioero tai puolison kuolema voivat sysätä seurallisenkin ihmisen yksinäisyyteen.

Eräässä tilaisuudessa kyselin senioripöytäseurueelta terveisiä eduskuntaan. Vanha herra sanoi, että eniten hän pelkää yksinäisyyttä, kun niin moni on jo rinnalta lähtenyt. Hänen toiveensa oli, että löytyy paikkoja, jossa voi tavata toisia ihmisiä ja jutella. Ei ollut kohtuuton toive.

On arvioitu, että joka kymmenes suomalainen nuori tuntee olevansa yksinäinen ja noin viidesosa kaikista suomalaisista kokee silloin tällöin itsensä yksinäiseksi. Runsas kolmannes yli 75-vuotiaista kärsii yksinäisyydestä ainakin toisinaan. Näistä lukemista voi päätellä, että yksinäisyys ei ole yhteiskunnassamme pikku juttu.

Miten sitten voimme ehkäistä yksinäisyyden kokemusta? Keinoja on monia. Tärkeää on toisen ihmisen huomioinen ja hyväksyminen – sellaisena kuin hän on. Kaikilla meillä on oikeus kokea osallisuutta.

Meillä päättäjillä on tietysti erityinen vastuu vahvistaa sellaisia yhteiskunnan turvaverkkoja, joilla yksinäisyyteen voidaan puuttua. Päiväkotien ja koulujen työ lasten ja nuorten yksinäisyyden huomaamisessa on ensiarvoisen tärkeä.

Työikäisen väestön osalta keskeisessä asemassa ovat terveyspalvelut. Myös ikäihmisten kohdalla sosiaali- ja terveyspalvelujen rooli on merkittävä. Lisäksi tarvitaan niin nuorille kuin aikuisillekin matalan kynnyksen paikkoja, joissa voi vain olla tai jutella toisten kanssa.

Jokaisella meillä on myös vastuu lähimmäisenä. Luin Yle Areenasta jutun vanhusten yksinäisyydestä. Siinä kerrottiin Eskosta, joka leskeksi jäätyään koki itsensä hyvin yksinäiseksi. Esko löysi ystävän, kun koiraa ulkoiluttanut tuntematon nainen jäi hetkeksi juttelemaan. Jutteluhetkistä tuli tapa ja nyt nainen auttaa Eskoa muutoinkin arkisissa asioissa.

Monet suomalaiset järjestöt tarjoavat kanavia toimia ystävänä yksinäiselle ihmiselle. Toimintaan voi sitoutua juuri sen verran kuin itse haluaa. Toisaalta moni yksinäiseksi itsensä kokeva voisi saada elämäänsä uusia verkostoja lähtemällä mukaan järjestö- tai vapaaehtoistyöhön.

Vaikka Tuure Kilpeläisen kappaleen sanat ovat rankat, kappale itsessään on rennon letkeä lattaribiisi, joka jää yhdellä kuuntelulla mieleen.

Uskon, että monen yksinäisen tunnetta helpottaa sekin, että tietää, ettei ole tunteineen yksin. Sitten tarvitaan vain vähän rohkeutta puhua asiasta jollekin – vaikkapa sille kappaleessa mainitulle naapurin mummolle, joka toivottaa hyvää ystävänpäivää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.